Dynasty tietopalvelu
Lieksan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 17.11.2025/Pykälä 322


Kokousasian teksti

 

Museoamanuenssin viran muuttaminen toimeksi

 

Kaupunginhallitus 17.11.2025 § 322  

724/01.01.00.01/2025  

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

Museoamanuenssin tehtävä on tulossa hakuun loppuvuodesta 2025 edellisen amanuenssin irtisanouduttua tehtävästä. Museoamanuenssi on toiminut virkasuhteessa. Kuntalain 87 §:n mukaan tehtävää, jossa käytetään julkista valtaa, hoidetaan virkasuhteessa. Tällaista tehtävää varten perustetaan virka.

 

Museoamanuenssin viran perusteena on ollut museonjohtajan sijaistaminen. Amanuenssin tehtävään itsessään ei sisälly julkisen vallan käyttöä. Museonjohtajan ollessa poissa tai estynyt voidaan julkisen vallan käyttöön liittyvät tehtävät siirtää toiselle kaupungin viranhaltijalle. Lisäksi on mahdollista, että toimessa oleva museoamanuenssi toimii museonjohtajan viransijaisena ja hänelle annetaan viranhoitomääräys vain sijaisuuden ajaksi. Koska museoamanuenssin tehtävä ei edellytä virkasuhdetta, muutetaan museoamanuenssin virka toimeksi ja uusi museoamanuenssi rekrytoidaan työsuhteeseen.

 

Hallintosäännön 41 §:n mukaan mikäli toimivallasta henkilöstöasioissa ei ole säädetty laissa eikä määrätty hallintosäännössä, toimivalta on kaupunginhallituksella.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättää muuttaa museoamanuenssin viran toimeksi 18.11.2025 alkaen.

 

Päätös

Kaupunginhallitus päätti muuttaa museoamanuenssin viran toimeksi 18.11.2025 alkaen.

 

Merkittiin, että tämän asian käsittelyn jälkeen kaupunginhallitus kävi keskustelun ajankohtaisista asioista. Puheenjohtaja keskeytti kokouksen tauon ajaksi klo 17.48 – 17.52. Kokous päättyi klo 18.56.

 

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Sari Leinonen, 040 1044 005,

 sähköposti sari.leinonen(at)lieksa.fi