RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 27.10.2025/Pykälä 97
| Edellinen asia | Seuraava asia |
| 1 | Torin sijaintivertailu 22.10.2025 / Sweco | |
| 2 | Valtuuston äänestysluettelo 27.10.2025 - Torin paikan muutos, äänestys 1 | |
| 3 | Valtuuston äänestysluettelo 27.10.2025 - Torin paikan muutos, äänestys 2 |
Torin kehittäminen / torin paikan muutos
Kaupunginhallitus 22.09.2025 § 272
Valmistelija Kaupunginjohtaja
Lieksan kaupungin investointisuunnitelmaan vuosille 2025 ja 2026 on varattu määrärahoja torin kunnostamiseen sekä kehittämiseen. Kaupunki kilpailutti torin yleissuunnitelman laatimisen kesäkuussa ja toteuttajaksi valikoitui Sweco.
Osana suunnittelua toteutettiin yleisötilaisuus ja työpaja 27.8.2025, jossa kerättiin käyttäjien toiveita ja näkemyksiä tulevasta torista. Torin nykyistä käyttöä ja käyttäjämääriä tarkasteltiin myös menneenä kesänä. Sekä yleisötilaisuudessa että asiantuntijoiden taholta nousi esiin nykyisen torin paikan epäkäytännöllisyys. Koska ihmisten luontaiset kulku- ja asiointireitit ovat keskittyneet Pielisentielle, ei nykyisen torin remontointi välttämättä vaikuttaisi ihmisvirtoihin toivotulla tavalla. Koska investointi olisi kuitenkin mittava, on torin sijainnista syytä käydä keskustelu ennen investoinnin toteuttamista.
Toritoiminta on aikojen kuluessa muuttunut ja nykyisin tori ei ole vain markkinapaikka, vaan se voi olla parhaimmillaan paikka ihmisten kohtaamiselle ja tapahtumille. Kuitenkin on huomioitavaa, että nykyiset torimyyjät ovat kokeneet sijainnin syrjäiseksi. Ihmisten poikkeamista torille helpottaisi, jos tori sijaitsisi ihmisten arkisten kulkureittien varressa. Kun Lieksan väestömäärä on vähentynyt, nousee entisestään olennaisemmaksi keskittää keskustatoiminnot yhteen.
Kaupunginhallitus keskusteli asiasta kokouksessaan 8.9.2025 ja enemmistö kannatti torin paikan muuttamista tässä tilanteessa Pielisentielle. Nähtiin kuitenkin tärkeänä, että asian merkittävyys huomioon ottaen päätöksen asiassa tekee kaupunginvaltuusto kokouksessaan. Swecon asiantuntijat ovat laatineet sijaintivertailun sillä kokemuksella, mikä heillä on useiden suomalaisten torien kehittämisestä syntynyt.
Johtopäätöksenä virallinen torin paikka esitetään muutettavaksi Pielisentielle. Pielisentieltä on tunnistettu kaksi mahdollista sijaintia mihin tori mahtuisi. Toinen on nykyisen nk. kesätorin paikka Pielisentie 35-37 välissä ja toinen tyhjä tontti Pielisentie 14 osoitteessa.
Esittelijä Kaupunginjohtaja
Päätösehdotus Kaupunginhallitus
1. päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että torin paikka siirretään Kainuuntien varrelta Pielisentien varrelle ja
2. käy keskustelun sijaintivaihtoehdoista.
Päätös Kaupunginhallitus päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.
Merkittiin, että tämän pykälän käsittelyn jälkeen puheenjohtaja keskeytti kokouksen tauon ajaksi klo 18.00-18.04.
Lisätietoja Kaupunginjohtaja Pirre Seppänen, 040 1044 001,
sähköposti pirre.seppanen(at)lieksa.fi
Kaupunkiympäristöjohtaja Juha Jääskeläinen, p. 040 636 2079,
sähköposti juha.jaaskelainen(at)lieksa.fi
Kaupunginhallitus 20.10.2025 § 291
Valmistelija Kaupunginjohtaja
Kokouksessaan 21.9.2025 hallitus palautti asian valmisteluun ja valmistelussa tutkittiin myös torin sijainnin vaihtoehdoksi kulttuurikeskuksen parkkipaikka perustuen 90-luvun lopulla tehtyihin suunnitelmiin. Vaihtoehtojen joukkoon lisättiin siis neljäs sijaintivaihtoehto. Kulttuurikeskuksen edusta on alueena pienempi esimerkiksi ajatellen esiintymislavan mahtumista torille. Miinukseksi nähtiin myös se, että kulttuurikeskuksen edestä poistuisi parkkipaikat kulttuurikeskuksen käyttäjiltä ja Moisionkatu voisi vaatia suurempaa remonttia korvaavien parkkipaikkojen luomiseksi.
Hallitus kävi 6.10.2025 tapaamisessaan läpi kaikki vaihtoehdot ja asiantuntijoiden laatimat arviot niistä. Valmistelun ja keskustelun pohjalta on päädytty esittämään torin siirtämistä Pielisentie 14 osoitteeseen tyhjälle, niin kutsutulle Rotkon tontille.
Sweco laatii valtuuston käsittelyn tueksi vielä havainnekuvia siitä, miltä tori tuossa voisi näyttää. Nämä eivät ole valmiita suunnitelmia, vaan antavat ajatuksia eri elementtien sijoittelusta ja tunnelmasta. Lopullinen suunnitelma tehdään vasta päätöksenteon jälkeen. Torin sijainnin muuttaminen vaatii lisäksi kaavamuutoksen.
Esittelijä Kaupunginjohtaja
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että torin paikaksi muutetaan Pielisentie 14 ja valtuuttaa viranhaltijat jatkamaan valmistelua tämän kohteen osalta.
Käsittely Keskustelun kuluessa Pertti Turunen teki muutosehdotuksen, jonka mukaan torin siirtämisestä luovutaan ja keskitytään tapahtuma-aukion luomiseen vanhalle torille. Muutosehdotus raukesi kannattamattomana.
Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että torin paikaksi muutetaan Pielisentie 14 ja valtuuttaa viranhaltijat jatkamaan valmistelua tämän kohteen osalta.
Merkittiin, että tämän asian käsittelyn jälkeen kaupunginhallitus kävi keskustelun valmistelussa olevista ja muista ajankohtaisista asioista. Tero Kiiskinen poistui kokouksesta klo 17.25, Pirre Seppänen klo 17.44 ja Matti Taponen klo 18.01. Kokous päättyi klo 18.14.
Lisätietoja Kaupunginjohtaja Pirre Seppänen, 040 1044 001,
sähköposti pirre.seppanen(at)lieksa.fi
Kaupunkiympäristöjohtaja Juha Jääskeläinen, p. 040 636 2079,
sähköposti juha.jaaskelainen(at)lieksa.fi
Kaupunginvaltuusto 27.10.2025 § 97
342/10.03.01.21/2023
Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että torin paikaksi muutetaan Pielisentie 14 ja että viranhaltijat valtuutetaan jatkamaan valmistelua tämän kohteen osalta.
Käsittely Keskustelun kuluessa Tapio Nykänen teki vastaesityksen: "Tori säilytetään nykyisellä paikallaan ja että viranhaltijat valtuutetaan jatkamaan valmistelua tämän kohteen osalta." Rauni Hietanen, Veikko Reittu, Pertti Turunen ja Jari Eskelinen kannattivat Nykäsen ehdotusta.
Keskustelun kuluessa Marjo Vallius-Hyttinen teki vastaesityksen: "Kesätorista meidän torimme". Janne Reittu kannatti esitystä.
Puheenjohtaja totesi, että on tehty kaksi kannatettua vastaesitystä ja asiasta järjestetään äänestys. Ensin äänestetään kahden vastaesityksen välillä ja sen jälkeen äänestetään ensimmäisen äänestyksen voittajan ja kaupunginhallituksen esityksen välillä.
Äänestys toteutettiin sähköistä kokouspalvelua käyttäen.
Ensimmäinen äänestys:
Tapio Nykäsen esitys: JAA
Marjo Vallius-Hyttisen esitys: EI
JAA: 8 ääntä
EI: 19 ääntä
Tyhjiä: 7
Puheenjohtaja totesi, että Marjo Vallius-Hyttisen esitys voitti ensimmäisen äänestyksen.
Toinen äänestys:
Kaupunginhallituksen esitys: JAA
Marjo Vallius-Hyttisen esitys: EI
JAA: 25
EI: 5
Tyhjiä: 4
Puheenjohtaja totesi äänestystuloksen ja että kaupunginvaltuusto on hyväksynyt kaupunginhallituksen päätösehdotuksen.
Sähköisessä kokouspalvelussa muodostuneet äänestysluettelot ovat liitteenä.
Päätös Kaupunginvaltuusto päätti, että torin paikaksi muutetaan Pielisentie 14 ja että viranhaltijat valtuutetaan jatkamaan valmistelua tämän kohteen osalta.
Merkittiin, että tämän pykälän käsittelyn aikana kaupunginvaltuuston puheenjohtaja käytti puheenvuoron, jonka aikana puheenjohtajana toimi kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja Tero Kiiskinen.
Merkittiin, että Esa Kananen poistui kokoustilasta keskustelun aikana klo 19.23 - 19.25 väliseksi ajaksi.
Lisätietoja Kaupunginjohtaja Pirre Seppänen, 040 1044 001,
sähköposti pirre.seppanen(at)lieksa.fi
Kaupunkiympäristöjohtaja Juha Jääskeläinen, p. 040 636 2079,
sähköposti juha.jaaskelainen(at)lieksa.fi
| Edellinen asia | Seuraava asia |