Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.05.2022/Pykälä 168



 

 

Kaupunginhallituksen toiminta-, kohde- ja talkooavustukset 2022

 

Kaupunginhallitus 16.05.2022 § 168  

856/02.05.01.03.01/2021  

 

Valmistelija Elinvoimajohtaja

 

Lieksan kaupungin kaupunginhallituksen ja hyvinvointilautakunnan

yhdistyksille myöntämät toiminta-, kohde- ja talkooavustukset vuodelle 2022 olivat haettavina 15.3. klo 9.00 - 19.4. klo 15.00.

 

Avustukset julistettiin haettavaksi kaupungin kotisivuilla sekä Lieksan

Lehdessä 10.3.2022 ja 7.4.2022 olleissa ilmoituksissa. Avustusta ohjattiin

hakemaan joko kaupunginhallitukselta tai hyvinvointilautakunnalta. Kaupungin avustusten hakemisesta ja Miunpalvelut.fi -järjestelmän käyttöä koskeva tilaisuus järjestettiin 29.3.2022.  

 

Avustuksia myönnettäessä käytetään kaupunginhallituksen 15.2.2021 § 51

hyväksymän avustusohjeen linjauksia, jonka mukaan esim. kohdeavustuksen suuruus voi olla pääsääntöisestä enintään 40 % kohteen bruttomenoista.

 

Vuoden 2022 avustusten haun yhteydessä kaupunginhallituksella on

jaettavana enintään 21.200 euroa toiminta-, kohde- ja talkooavustuksiin.

Kaupunginhallitukselle kuuluvia avustushakemuksia saapui 15 eri

yhdistykseltä; osassa hakemuksissa oli myös hyvinvointilautakunnan

käsittelyyn kuuluvia osioita, jotka käsitellään lautakunnassa. Osa yhdistyksistä haki kaupunginhallitukselta hyvinvointilautakunnalle kuuluvia avustuksia, ja nämä on siirretty ko. toimielimen käsiteltäväksi. Kaupunginhallitukselta haettujen avustusten yhteissumma on 29.566,81 euroa.

 

Koronapandemia on vaikuttanut selkeästi kahteen edelliseen vuoteen yhdistyksissäkin, ja mm. suunniteltuja tapahtumia on jouduttu perumaan. Vuodelle 2022 haettavissa hakemuksissa on nähtävissä paluu pääosin ns. normaalitoimintaan, mikä on ehdottoman positiivista. Lieksan kaupunki muistuttaa kuitenkin, että pandemia voi tuoda nopeitakin muutoksia suunniteltuun yhdistysten toimintaan, ja jos näin tapahtuu, tulee kaupungin avustuksia tarkastella yhdistyskohtaisesti uudelleen.

 

Positiivisista on, että vuosi vuodelta yhdistykset ovat yhä enemmän aktivoituneet hakemaan seurojen taloista tms. maksamiaan kiinteistöveroja kaupunginhallituksen avustusohjelman kautta takaisin. Tämä on mahdollista nykyisen avustusohjeen linjauksilla, ja kaikille hakeneille esitetään kiinteistöveron avustamista täysimääräisesti mahdollisen toiminta-avustuksen lisäksi.

 

Kaupunginhallituksen toiminta- ja kohdeavustukset 2022 liitteenä.

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1. myöntää toiminta- ja kohdeavustuksia 15.179,25 euroa liitteen mukaan,

2. todeta, että jos päätös on ehdollinen puuttuvien asiakirjojen osalta, avustusta ei makseta, ellei liitteessä mainittuja puuttuvia asiakirjoja ole toimitettu kaupungille viimeistään 31.10.2022,

3. että kohdeavustusten osalta avustusta saavien yhdistysten on toimitettava tiliselvitys ja selostus avustuksen käytöstä 31.10.2022 mennessä tai vaihtoehtoisesti 31.12.2022 mennessä, jos avustettava kohde tai tapahtuma ajoittuu loppuvuoteen,

4. että kaupungin logo on oltava avustusohjeen mukaisesti selvästi näkyvillä avustettavissa tapahtumissa ja kohteissa, sekä niitä koskevissa ilmoituksissa.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti

1. myöntää toiminta- ja kohdeavustuksia 15.179,25 euroa liitteen mukaan,

2. todeta, että jos päätös on ehdollinen puuttuvien asiakirjojen osalta, avustusta ei makseta, ellei liitteessä mainittuja puuttuvia asiakirjoja ole toimitettu kaupungille viimeistään 31.10.2022,

3. että kohdeavustusten osalta avustusta saavien yhdistysten on toimitettava tiliselvitys ja selostus avustuksen käytöstä 31.10.2022 mennessä tai vaihtoehtoisesti 31.12.2022 mennessä, jos avustettava kohde tai tapahtuma ajoittuu loppuvuoteen,

4. että kaupungin logo on oltava avustusohjeen mukaisesti selvästi näkyvillä avustettavissa tapahtumissa ja kohteissa, sekä niitä koskevissa ilmoituksissa.

 

Merkittiin, että esteellisyytensä ilmoittivat: Maija Riikonen Jamalinlahden hoitoyhdistyksen hallituksen jäsenenä, Mirja Karhinen Pielisjärven Hevosystäväin seuran johtokunnan jäsenen puolisona ja Kylänlahden nuorisoseuran tilintarkastajana, Niko Keronen Pielisjärven Hevosystäväinseuran johtokunnan jäsenenä sekä Matti Ponkilainen Kolin Ipatin johtokunnan jäsenenä. Esteelliset poistuivat kokoushuoneesta tämän asian käsittelyn ajaksi. Tero Kiiskinen osallistui tämän asian käsittelyyn Matti Ponkilaisen henkilökohtaisena varajäsenenä.

 

Lisätietoja Elinvoimajohtaja Susanna Saastamoinen, p. 040 1044 009,

 sähköposti susanna.saastamoinen(at)lieksa.fi