RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.06.2022/Pykälä 204
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Uusien jäsenten nimeäminen nuorisovaltuustoon ja eron myöntäminen Juuso Laineelle
Kaupunginhallitus 13.06.2022 § 204
643/00.00.01.00.07/2021
Valmistelija Hallintojohtaja
Nuorisovaltuusto on päättänyt kokouksessaan 25.5.2022 esittää uusiksi jäseniksi nuorisovaltuustoon Riina Härköstä ja Aino Heikkistä sekä esittää eron myöntämistä Juuso Laineelle nuorisovaltuuston jäsenyydestä. Esitettyjen muutosten jälkeen nuorisovaltuustoon kuuluu kaksitoista jäsentä.
Lieksan kaupungin hallintosäännön 13 §:n mukaan kaupunginhallitus päättää vaikuttamistoimielinten kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä. Nuorisovaltuuston toimintasäännön mukaan kaupunginhallitus päättää nuorisovaltuuston kokoonpanosta nuorisovaltuuston esityksen perusteella. Nuorisovaltuuston muodostavat varsinaiset nuorisovaltuutetut. Jäseniä valtuustossa on kahdeksasta kolmeentoista.
Esittelijä Kaupunginjohtaja
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää
- myöntää Juuso Laineelle eron nuorisovaltuuston jäsenyydestä sekä
- nimetä nuorisovaltuuston uusiksi jäseniksi Riina Härkösen ja Aino Heikkisen.
Päätös Kaupunginhallitus päätti
- myöntää Juuso Laineelle eron nuorisovaltuuston jäsenyydestä sekä
- nimetä nuorisovaltuuston uusiksi jäseniksi Riina Härkösen ja Aino Heikkisen.
Lisätietoja Hallintojohtaja Johanna Tähkiö, p. 040 1044 020,
sähköposti johanna.tahkio(at)lieksa.fi
Hallintosihteeri Sari Leinonen, p. 040 1044 706,
sähköposti sari.leinonen(at)lieksa.fi
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |