RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 07.06.2022/Pykälä 94
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Aamu- ja iltapäivätoiminnan raportointi kevätkaudelta 2022
Hyvinvointilautakunta 07.06.2022 § 94
949/00.01.03.03/2021
Valmistelija rehtori Johanna Rossi
Aamu- ja iltapäivätoimintaan tehdään vuosittainen yleinen toimintasuunnitelma. Lisäksi vastuuohjaajat tekevät tarkemman toimintaa ohjaavan kausisuunnitelman. Toimintasuunnitelma ja kausisuunnitelmat 2021-2022 hyväksyttiin hyvinvointilautakunnassa 7.9.2021.
Rantalan koulun ja Keskuskoulun aamu- ja iltapäivätoiminnan vastuuohjaajat ovat toimittaneet raportit kausisuunnitelmien toteutumisesta kevätlukukaudella 2022. Raportit ovat oheisaineistona.
Lapsia oli kirjoilla Keskuskoulussa 42, joista keskimäärin paikalla 23. Rantalan koulussa vastaavat lukemat olivat 19 ja 15.
Toiminta on ollut monipuolista ja tukenut perusopetuksen opetussuunnitelmaa. Toiminta on toteutunut pääsääntöisesti suunnitelmien mukaisesti.
4H-yhdistys ja Lieksan srk ovat käyneet vierailulla molemmilla kouluilla. Keskuskoulun ryhmät tehneet yhteistyötä myös kirjaston kanssa.
Molemmilla kouluilla on ollut ulkoleikkejä, askartelua, pelihetkiä, kotitehtävien tekemistä, satuhetkiä sekä liikuntatuokioita Erilaiset kevään juhliin liittyvät askartelut toteutuivat suunnitelman mukaisesti, samoin musiikkituokiot ja lelupäivät. Toiminnassa on otettu mahdollisuuksien mukaan huomioon lasten ideat ja toiveet. Vapaalle leikille on aikaa päivittäin.
Esittelijä Hyvinvointijohtaja
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää merkitä aamu- ja iltapäivätoiminnan raportit kevätlukukaudelta 2022 tiedoksi.
Päätös Hyvinvointilautakunta päätti merkitä aamu- ja iltapäivätoiminnan raportit kevätlukukaudelta 2022 tiedoksi.
Lisätietoja Rehtori Johanna Rossi, p. 040 1044 235,
sähköposti johanna.rossi(at)lieksa.fi
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |