Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 26.09.2022/Pykälä 83


 

 

Valtuustoaloite toimintamallin luomisesta lasten kielellisten taitojen tukemiseksi varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa

 

Kaupunginvaltuusto 26.09.2022 § 83  

683/00.02.00.03/2022  

 

 

Lapsen vuorovaikutuksen, lukemisen ja kirjoittamisen valmiudet kehittyvät jo varhaislapsuudessa. Vuorovaikutustilanteissa toimiminen ja tilanteiden ymmärrys edellyttävät monipuolisia kielellisiä taitoja mm. käsitteiden ymmärtämistä ja puheen tuottamista. Ajattelu kehittyy kielen avulla ja

sanavarasto kasvaa vuorovaikutuksessa lapsen ja aikuisten välillä sekä toisten lasten kanssa toimiessa.

 

Lapsen kanssa keskustelu, asioiden nimeäminen, riimittely ja lapsille lukeminen ovat erittäin tärkeitä kielen oppimiselle. Kielen kehityksen puutteet vaikeuttavat kaikkea oppimista, sekä koulussa että elämässä. Varhainen puuttuminen ja ohjaus auttavat lasta tehokkaimmin kielen oppimisen pulmissa.

 

Lieksan kaupungin uudessa strategiassa tärkeänä arvona on positiivisuus, joka konkretisoituu esimerkiksi uusien ideoiden kokeilemisena. Esitämme, että Lieksan kaupungissa aloitetaan kokeilu, jossa luodaan toimintamalli lasten kielellisten taitojen tukemiseksi erityisesti varhaiskasvatuksessa ja

esiopetuksessa. Lieksan kaupungin erityisopetuksen ammattilaiset voisivat toimia kokeilussa asiantuntijoina.

 

Lieksassa 26.9.2022

 

Kokoomuksen valtuustoryhmä

 

Leena Kokkonen

Reijo Kortelainen

Tuukka Heikkinen

 

 

Päätös Kaupunginvaltuusto lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.