Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 10.01.2023/Pykälä 7


 

 

Lieksalaisten urheilijoiden ja urheiluseurojen palkitseminen 2022

 

Hyvinvointilautakunta 10.01.2023 § 7  

833/07.02.02.00.02/2022  

 

Valmistelija Liikuntasihteeri

 

Hyvinvointilautakunnan tehtäviin kuuluu kansainvälisesti ja/tai kansallisesti hyvin menestyneiden urheilijoiden vuosittainen palkitseminen.

 

Palkitsemisen edellytyksenä on, että urheilija joko edustaa lieksalaista seuraa tai hän asuu vakituisesti Lieksassa. Urheilijastipendi myönnetään olympialajeissa tai niihin verrattavissa lajeissa saavutetusta menestyksestä. Stipendi myönnetään vuoden aikana saavutetun parhaan sijoituksen perusteella.

 

Kansallisella tasolla menestystä saavuttanut lieksalainen urheiluseura voidaan palkita seuran tekemän esityksen perusteella.

 

Lieksalaisilla seuroilla, yhdistyksillä ja yksityisillä henkilöillä on ollut mahdollisuus esittää palkittavia urheilijoita tai seuroja 27.12.2022 klo 15.00 mennessä. Määräajassa liikuntatoimeen/kirjaamoon tuli seitsemän seurojen ja neljä yksityisen henkilön tekemää esitystä palkittavista urheilijoista.

 

Kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunnan 27.11.2014 hyväksymä palkitsemisohje ja määräaikaan mennessä tulleet esitykset urheilijoiden palkitsemisesta ovat luettavana sähköisessä kokoushallinnassa.

 

Merkittiin, että Tuukka Heikkinen ilmoitti olevansa esteellinen (osallisuusjäävi) ja poistui asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää palkita seuraavat urheilijat:

 

Tuukka Heikkinen

Classic Bodybuilding MM 3.

500

Jonna Kuronen

Maastohiihto Vp MM 45-v. 1.

1000 €

Anne Tirronen

Rintauinti ETDSG EM 2.

350 €

Petri Kiiskinen

Hiihtosuunnistus SM 40H 1.

175 €

Sanna Piiroinen

Selkäuinti SM 40-49-v. 1.

175 €

Risto Rantanen

Vapaauinti SM 65-69-v. 1.

175 €

Timo Vepsäläinen

Perhosuinti SM 55-59-v. 1.

175 €

Reetta Pyykkö

Rintauinti SM 35-39-v. 2.

150 €

Esa Vatanen

Sekauinti SM 55-59-v. 2.

150 €

Ensio Vatanen

Vapaauinti SM 55-59-v. 3.

125 €

Maria Heikkinen

Vapaauinti SM 35-39-v. 3.

125 €

Marjo Heikkinen ja Anilla

Agility Para-SM 1.

175 €

Titta Oinonen ja

Sidewild Catch the Wind

Valjakkohiihto SM 14-18-v. 2.

150 €

Tuuli Saraniemi

Seiväshyppy SM N17 3.

125 €

Aino Pyykkö

Seiväshyppy SM N17 4.

100 €

Eero Mauro

200 m juoksu SM M17 5.

75 €

Päivi Puolakka

Suunnistus SM D65 5.

75 €

Martti Martikainen

Skeet SM Y80 3.

125 €

Arto Röppänen

Skeet SM Y60 5.

75 €

Pentti Pekkala

Skeet SM Y50 joukkue 6.

30 €

Eero Ahlgren

Skeet SM Y50 joukkue 6.

30 €

Matti Tirronen

Lentopallo SM M75 2.

40 €

Kari Mustonen

Kaukalopallo M-65 SM 3.

30 €

Herkko Sottinen

Kaukalopallo M-65 SM 3.

30 €

Pertti Kauhanen

Salibandy M-65 SM 4.

20 €

Ilmo Heikkinen

Salibandy M-65 SM 4.

20 €

 

Päätös Hyvinvointilautakunta päätti palkita urheilijat päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

Lisätietoja Liikuntasihteeri Jarmo Honkanen, p. 040 1044 113,

 sähköposti jarmo.honkanen(at)lieksa.fi

 

 Hyvinvointijohtaja Arto Sihvonen, p.040 1044 101,

 sähköposti arto.sihvonen(at)lieksa.fi