Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 10.01.2023/Pykälä 8



 

 

Esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuodelle 2023-2024

 

Hyvinvointilautakunta 10.01.2023 § 8  

28/12.00.01.02/2023  

 

Valmistelija Hyvinvointikoordinaattori

 

Lieksan kaupungin hallintosäännön 30§ kohdan 12 mukaan hyvinvointilautakunta päättää varhaiskasvatuksen sekä opetus- ja koulutustoimen työ- ja loma-ajoista.

 

Perusopetuslain 23§:n mukaan lukuvuodessa on 190 työpäivää. Lukuvuoden työpäivistä vähennetään muuksi kuin lauantaiksi sattuva itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vapunpäivä. Perusopetusasetuksen 1. luvun 7§:n mukaan lukuvuosi päättyy viikon 22 viimeisenä arkipäivänä, joka kevätlukukaudella 2024 on 1.6. Työpäiviä on lukuvuonna 2023-2024 188, koska vuoden 2023 itsenäisyyspäivä ja vuoden 2024 vapunpäivä sattuvat arkipäiviin.

 

Asiaa on valmisteltu siten, että koulun henkilökunnalle, oppilaille ja oppilaiden huoltajille on lähetetty Webropol -kysely, missä on valittavana kaksi vaihtoehtoa. Kysely oli avoinna ajalla 12- 16.12.2022. Kyselyn tulokset ovat oheisaineistona.

 

TYÖ- JA LOMA-AJAT LV. 2023 - 2024

 

Vaihtoehto 1

 

Syyslukukausi

 

Koulu alkaa to 10.8.2023

Koulupäivä la 2.9.

Syysloma viikko 42 ma-pe 16.10.-20.10.2023

Itsenäisyyspäivä ke 6.12.2023

Syyslukukausi päättyy to 21.12.2023

 

Kevätlukukausi

 

Koulu alkaa ma 8.1.2024

Talviloma viikko 10, ma-pe 4.3.-8.3.2024

Pääsiäinen pe-ma 29.3. -1.4.2024

Vapunpäivä ke 1.5.2024

Helatorstai to 9.5.2024

Koulu päättyy la 1.6.2024

 

Koulupäiviä

syyslukukaudella 91

kevätlukukaudella 97

Yhteensä 188

 

Vaihtoehto 2

 

Syyslukukausi

 

Koulu alkaa ti 15.8.2023

Koulupäivä la 2.9.

Syysloma viikko 42 ma-pe 16.10.-20.10.2023

Itsenäisyyspäivä ke 6.12.2023

Syyslukukausi päättyy to 21.12.2023

 

 

Kevätlukukausi

 

Koulu alkaa ke 3.1.2024

Talviloma viikko 10, ma-pe 4.3.-8.3.2024

Pääsiäinen pe-ma 29.3. -1.4.2024

Vapunpäivä, ke 1.5.2024

Helatorstai to 9.5.2024

Koulu päättyy la 1.6.2024

 

Koulupäiviä

syyslukukaudella 88

kevätlukukaudella 100

Yhteensä 188

 

Kyselyyn vastasi 588 henkilöä. Vaihtoehtoa 1 kannatti oppilaista 80 %, huoltajista 68 % ja koulun henkilökunnasta 82 %.

 

Lukuvuoden 2023-2024 työaikoihin esitetty lauantaityöpäivä 2.9. toteutetaan Lieksa50-juhlavuoden merkeissä. Tarkoituksena on viettää kodin ja koulun päivän juhlaa kaikilla kouluilla. Lisäkulut katetaan juhlavuoden budjetista.

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuodelle 2023-2024 vaihtoehdon 1 mukaisesti, sekä myöntää hyvinvointijohtajalle oikeuden päättää koulukohtaisesti enintään yhden työpäivän poikkeaman työ- ja loma-aikoihin. Muutokset eivät saa aiheuttaa lisäkustannuksia opetuksen järjestäjälle.

 

Päätös Hyvinvointilautakunta päätti hyväksyä esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuodelle 2023-2024 vaihtoehdon 1 mukaisesti, sekä myöntää hyvinvointijohtajalle oikeuden päättää koulukohtaisesti enintään yhden työpäivän poikkeaman työ- ja loma-aikoihin. Muutokset eivät saa aiheuttaa lisäkustannuksia opetuksen järjestäjälle.

 

 

Lisätietoja Hyvinvointijohtaja Arto Sihvonen, p. 040 1044 101,

 sähköposti arto.sihvonen(at)lieksa.fi

 

 Hyvinvointikoordinaattori Juha Ryynänen,

 p. 040 1044 160, sähköposti juha.ryynanen(at)lieksa.fi