Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 30.01.2023/Pykälä 6


 

 

Eron myöntäminen Eero Kärkkäiselle kaupunginvaltuuston jäsenyydestä ja uuden valtuutetun toteaminen

 

Kaupunginhallitus 09.01.2023 § 16 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

SDP:n kaupunginvaltuutettu Eero Kärkkäinen pyytää eroa Lieksan

kaupunginvaltuuston jäsenyydestä 2.1.2023 alkaen henkilökohtaisiin syihin vedoten.

 

Kuntalain 17 §:n mukaan valtuuston puheenjohtajan on kutsuttava toimestaan luopuneen valtuutetun tilalle puolueen ensimmäinen varavaltuutettu.

 

SDP:n ensimmäinen varavaltuutettu on Eero Mustonen.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että

1. kaupunginvaltuusto myöntää Eero Kärkkäiselle eron Lieksan kaupunginvaltuuston jäsenen luottamustehtävästä ja

2. kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi Eero Mustosen kutsumisen
valtuuston varsinaiseksi jäseneksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että

1. kaupunginvaltuusto myöntää Eero Kärkkäiselle eron Lieksan kaupunginvaltuuston jäsenen luottamustehtävästä ja

2. kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi Eero Mustosen kutsumisen
valtuuston varsinaiseksi jäseneksi.

 

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Sari Leinonen, p. 040 1044 005,

 sähköposti sari.leinonen(at)lieksa.fi

 

 Hallintosihteeri Marika Hyvärinen, p. 040 1044 706,

 sähköposti marika.hyvarinen(at)lieksa.fi

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kaupunginvaltuusto 30.01.2023 § 6  

21/00.00.01.00.02/2022  

 

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että

1. kaupunginvaltuusto myöntää Eero Kärkkäiselle eron Lieksan kaupunginvaltuuston jäsenen luottamustehtävästä ja

2. kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi Eero Mustosen kutsumisen
valtuuston varsinaiseksi jäseneksi.

 

 

Päätös Kaupunginvaltuusto päätti

1. myöntää Eero Kärkkäiselle eron Lieksan kaupunginvaltuuston jäsenen luottamustehtävästä ja

2. merkitä tiedoksi Eero Mustosen kutsumisen valtuuston varsinaiseksi jäseneksi.

 

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Sari Leinonen, p. 040 1044 005,

 sähköposti sari.leinonen(at)lieksa.fi

 

 Hallintosihteeri Marika Hyvärinen, p. 040 1044 706,

 sähköposti marika.hyvarinen(at)lieksa.fi