Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteistyötoimikunta
Pöytäkirja 15.03.2023/Pykälä 21


 

 

Vuoden 2022 henkilöstökertomus

 

Yhteistyötoimikunta 15.03.2023 § 21  

189/01.00.02.01/2023  

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

Lieksan kaupungin vuoden 2022 henkilöstökertomus on laadittu aiempien vuosien henkilöstökertomusten rakenteen mukaan siten, että vertailtavuus toteutuu mahdollisimman hyvin.

 

Henkilöstökertomuksen luonnos lähetetään yhteistyötoimikunnan jäsenille sähköpostin liitteenä, ja hallintojohtaja esittelee kertomuksen sisällön kokouksessa. Henkilöstökertomusta viimeistellään vielä yhteistyötoimikunnan kokouksen jälkeen.

 

Esittelijä Hallintojohtaja

 

Päätösehdotus Yhteistyötoimikunta käy keskustelun vuoden 2022 henkilöstökertomuksesta ja merkitsee asian tiedoksi.

 

Päätös Yhteistyötoimikunta kävi keskustelun vuoden 2022 henkilöstökertomuksesta ja merkitsi asian tiedoksi.

 

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Sari Leinonen, p. 040 1044 005,

 sähköposti sari.leinonen(at)lieksa.fi