Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 31.03.2023/Pykälä 18


 

 

Vasemmistoliiton uuden varavaltuutetun määrääminen

 

Keskusvaalilautakunta 31.03.2023 § 18  

21/00.00.01.00.02/2022  

 

 

Vaalilain 93 §:n mukaan, jos varavaltuutettujen määrä valtuuston toimikauden aikana jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti.

 

Jollei kaikkia varavaltuutetun toimia saada täytetyksi tässä pykälässä olevien säännösten nojalla, varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi.

 

Kaupunginvaltuusto on myöntänyt eron vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Anne Kaarina Keroselle kaupunginvaltuuston jäsenen luottamustehtävästä. Hänen tilalleen valtuuston varsinaiseksi jäseneksi on kutsuttu vasemmistoliiton ensimmäinen varavaltuutettu Veikko Reittu. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Matti Taponen on 3.2.2023 pyytänyt keskusvaalilautakuntaa määräämään uuden varavaltuutetun. Keskusvaalilautakunnan 16.6.2021 § 50:n vahvistaman vaalituloksen mukaan vasemmistoliiton ehdokaslistalta 2.varavaltuutetuksi nousee Mika Karjalainen.

  

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta päättää määrätä vasemmistoliiton 2. varavaltuutetuksi Mika Karjalaisen.

 

Päätös Keskusvaalilautakunta päätti määrätä vasemmistoliiton 2.varavaltuutetuksi Mika Karjalaisen.