Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.03.2023/Pykälä 111


 

 

Suomen Vetylaakso ry:n jäseneksi liittyminen

 

Kaupunginhallitus 20.03.2023 § 111  

180/00.04.02.02/2023  

 

Valmistelija Elinvoimajohtaja

 

Lieksan kaupungille on tullut esitys liittymisestä uuteen, perutettavaan yhdistykseen, Suomen Vetylaakso ry:hyn. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää uusiutuvan energian ja vetytalouden tuotantopotentiaalin hyödyntämisen edellytyksiä sekä niihin pohjautuvan liiketoiminnan kehittymistä Suomessa ja erityisesti Itä- ja Kaakkois-Suomessa. Yhdistyksen kotikunta on Lappeenranta ja yhdistys toimii alkuvaiheessa Kymenlaakson, Etelä-Karjalan ja Pohjois-Karjalan maakuntien alueella. Toimintaa on tarkoitus laajentaa vuoden 2024 aikana mm. Kainuuseen ja Savoon.

 

Yhdistyksen strategisiksi tavoitteiksi on linjattu:

-          toimintaverkoston rakentaminen, toimintaan sitouttaminen ja vaikuttavuuden kasvu

-          tutkaongelman ratkaisun kautta tuulivoimapotentiaalin hyödyntäminen mahdolliseksi

-          energiasiirtoverkon kapasiteetti ei rajoita merkittäviä investointeja

-          tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan kehittäminen alueella kilpailuvaltiksi

-          alueelle muodostuu merkittäviä uusiutuvan energian ja vetytalouden investointeja sekä niiden alihankinta- ja yhteistyöverkosto eli klusteri.

 

Perusteilla olevan Suomen Vetylaakso ry:n tavoitteena on rakentaa Suomesta merkittävä uusiutuvan energian ja siihen pohjautuvien jalosteiden tuottaja, mikä on kannatettava tavoite myös Lieksan kaupungin näkökannasta. Odotuksena on, että uudesta verkostosta on saatavissa ajantasaista tietoa uusiutuvista energialähteistä ja niiden toteuttamiskelpoisuudesta itärajan läheisyydessä. Tuulivoimalaitosten toteuttaminen tulee todennäköisesti olemaan jatkossakin haasteellista itäisessä Suomessa, ja vety sekä muut uusiutuvat energialähteet olisivat potentiaalisia Lieksankin alueella.

 

Yhdistyksen jäsenmaksut määräytyvät kunnille niiden asukasluvun mukaan. Yli 10000, mutta alle 30000 asukkaan kunnille jäsenmaksu on 3.000 eur / vuosi.

 

Yhdistyksen perustamiskokous pidetään 19.4.2023 ja perustamisvaiheessa mukaan lähtevien toimijoiden tulee hakea jäsenyyttä erillisellä jäsenhakemuslomakkeella 27.3.2023 mennessä.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

- että Lieksan kaupunki liittyy Suomen Vetylaakso ry:n jäseneksi ja

- kohdentaa vuosittaisen jäsenmaksun 3.000 euroa kustannuspaikalle 1480 Jäsenmaksut.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti

- että Lieksan kaupunki liittyy Suomen Vetylaakso ry:n jäseneksi ja

- kohdentaa vuosittaisen jäsenmaksun 3.000 euroa kustannuspaikalle 1480 Jäsenmaksut.

 

 

 

Lisätietoja Elinvoimajohtaja Susanna Saastamoinen, p. 040 1044 009,

 sähköposti susanna.saastamoinen(at)lieksa.fi