Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen lupajaosto
Pöytäkirja 13.04.2023/Pykälä 31

Jätelain 75 §:n ja 126 §:n mukainen määräys kiinteistön 422-3-3-17 siivoamiseksi

Kaupunginhallituksen lupajaosto 13.04.2023 § 31  

738/11.03.02.04/2020  

Valmistelija Ympäristönsuojelusihteeri

 Asia

 Jätelain 75 §:n ja 126 §:n mukainen määräys kiinteistön 422-3-3-17 osoitteessa ---------------, Lieksa siivoamiseen romuautoista sekä muista jätteistä. 

 Asianosainen

 -----------------------

 -----------------------

 ------------

 Vireilletulo 

 Lieksan kaupungin ympäristönsuojeluun ilmoitettiin toukokuussa ja elokuussa 2021 ------------------- sijaitsevasta kiinteistöstä 422-3-3-17, jolla on romuautoja, sähköromuja ja muuta jätettä. Kiinteistö on asianosaisen hallinnassa. Asianosainen on ostanut kiinteistön ulosottovirastolta vuonna 2020. Ulosottovirasto on kertonut asianosaiselle kiinteistöä koskevat velvoitteet autonromujen ja muiden jätteiden osalta.             

 Tiedot kiinteistöstä

 Kiinteistö sijaitsee asemakaavassa omakotirakennusten tai muiden enintään kahden perheen talojen korttelialueella (AOII). Asianosainen on asunut kiinteistöllä useita kymmeniä vuosia sekä omistanut sen. Kiinteistö on ollut vuodesta 2010 ----------- omistuksessa, jonka jälkeen se on siirtynyt ulosottovirastoon. Kiinteistö on ollut asumattomana jonkin aikaa ja on ilmeisesti asumiskelvoton.

 Kiinteistöllä on säilytetty maanrakennus- ja maansiirtoyrityksen kuorma-autoja ja muuta raskasta kalustoa vuosikymmeniä. Autojen säilytyksestä ja käytöstä on annettu terveys- ja ympäristölautakunnan määräykset 26.6.2003 § 92. Määräykset koskivat käytössä olevia 2-3 kuorma-autoa. Tänä päivänä yritys toimii kiinteistöllä 422-415-83-251, jossa myös asianosainen väestörekisterin mukaan asuu.              

 Tiedot kiinteistöllä olevista romuautoista

 ------- pakettiauto Toyota Hiace. Viimeisin hyväksytty määräaikaiskatsastus on ollut 2.1.2007. Ajoneuvon omistaja on -----------------------.

 ------- matkailuauto Scania. Viimeisin hyväksytty määräaikaiskatsastus on ollut 6.8.2009. Ajoneuvon omistaja on ----------------- ja haltijaksi on merkitty -----------.

 Sisu- kuorma-auto, ei rekisterikilpeä. Kuorma-auton kyljessä lukee -------------------------

 Asian aikaisemmat vaiheet

 Ympäristönsuojelusihteerin tarkastus 19.8.2020

 Ympäristönsuojelusihteeri on tehnyt kiinteistölle tarkastuksen 19.8.2020. Tarkastuksesta ja kiinteistön käyttöhistoriasta on lähetetty lausunto Pohjois-Karjalan ulosottovirastolle. Lausunnossa esitetään tietoa tarkastuksesta, kiinteistön käyttöhistoriaa sekä velvoitettavia toimenpiteitä kiinteistön haltijalle. Jätteiden osalta todetaan seuraavasti:

 Piha-alueella oli kuorma-auto, pakettiauto, linja-/asuntoauto ja henkilöauto, jotka voidaan katsoa romuautoiksi. Lisäksi tontilla oli kaksi muuta henkilöautoa, jotka eivät myöskään ole käyttökuntoisia. Tontin perällä lähellä naapurin rajaa oli käytöstä poistettu pakastin, jääkaappi/pakastin ja pesukone. Lisäksi tontilla oli muutakin roskaantumista. 

 Tontilla olevat romuautot/käytöstä poistetut autot ja sähkö- ja elektroniikkaromut (pakastin, jääkaappi/pakastin, pesukone) sekä muut jätteet on poistettava tontilta. Ajoneuvot ja muut jätteet on poistettava tontilta.

 Kiinteistöltä on käyty ottamassa kuvia 19.8. ja 25.8.2020. Kuvissa näkyy 3 kpl punaista henkilöautoa, Scania linja-auto, Sisu-kuorma-auto, valkoinen Toyota Hiace, sähkö- ja elektroniikkaromua sekä muita jätteitä.

 Selvityspyynnöt 9.11. ja 21.12.2021

 Kiinteistön omistajalle lähetettiin selvityspyyntö 9.11.2021, jossa pyydettiin kirjallista selvitystä mm. kiinteistöllä olevista autonromuista ja jätteistä. Selvityspyynnön liitteenä oli ympäristönsuojelusihteerin tekemä lausunto ulosottovirastolle. Selvitys tuli toimittaa 3.12.2021 mennessä. Selvitystä ei toimitettu. Kiinteistön omistajalle lähetettiin uusi selvityspyyntö 21.12.2021. Selvitys pyydettiin toimittamaan 10.1.2022 mennessä. Selvitystä ei toimitettu.

 Tarkastusmuistio ja kehotus 20.9.2022

 Ympäristönsuojelusihteeri teki kiinteistöllä tarkastuksen 28.7.2022. Kiinteistön omistajalle ilmoitettiin tarkastuksesta etukäteen. Kiinteistön omistaja ei osallistunut tarkastukseen. Tarkastuksessa todettiin, että tonttia on siivottu ja sieltä on viety pois edellisessä tarkastuksessa havaitut sähkö- ja elektroniikkaromut sekä henkilöautot. Tontilla oli edelleen kuorma-auto (Sisu), pakettiauto (Toyota Hiace) sekä linja-auto (Scania). Ajoneuvot olivat ajokelvottoman näköisiä. Lisäksi talon seinustalla oli erilaista roskaa (autonrengas, muovisäkki, tekstiilejä ja muovijätettä). Tarkastusmuistion yhteydessä kiinteistön omistajalle annettiin kehotus, että tontilla oleva kuorma-auto, linja-auto ja pakettiauto sekä muut jätteet on poistettava tontilta ja ne on vietävä luvalliseen vastaanottopaikkaan. Tontilla olevista romuautoista ja jätteistä aiheutuu jätelain 72 §:n vastaista roskaantumista, maiseman rumentumista ja viihtyisyyden vähentymistä naapureiden kannalta.

 Toimenpiteet tuli olla suoritettuna 30.11.2022 mennessä.

 Puhelinkeskustelu 5.10.2022 ja 28.2.2023

 Asianosainen ja ympäristönsuojelusihteeri keskustelivat asiasta puhelimitse 5.10.2022 ja 28.2.2023. Asianosainen oli puhelinkeskustelussa sitä mieltä, että hänellä on terveys- ja ympäristönsuojelulautakunnan lupa säilyttää ajoneuvoja kiinteistöllä. Ympäristönsuojelusihteeri kertoi 28.2.2023 puhelussa, että asia käsitellään kaupunginhallituksen lupajaostossa ja hänelle lähetetään asiasta kuulemiskirje.

 Kuuleminen 7.3.2023

 Asianosaiselle varattiin 7.3.2023 päivätyllä kuulemiskirjeellä hallintolain (434/2003) 34 §:n ja uhkasakkolain (1113/1990) 22 §:n mukaisesti ti-laisuus antaa kirjallinen selitys mahdollisen hallintopakkomääräyksen antamisesta sekä hallintopakkomääräyksen tehosteen asettamisesta. Selitys tuli toimittaa 28.3.2023 mennessä. Selitystä ei annettu määräpäivään mennessä.

 Käynti kiinteistöllä 28.3.2023

 Ympäristönsuojelusihteeri kävi kiinteistöllä 28.3.2023 ja havaitsi, että romuautot ovat edelleen kiinteistöllä.

Esittelijä Rakennustarkastuspäällikkö

Päätösehdotus Asiassa hankitun selvityksen perusteella, ja koska asianosainen ei ole esittänyt pätevää syytä laiminlyönnilleen, Lieksan kaupunginhallituksen lupajaosto päättää antaa asianosaiselle jäljempänä yksilöidyn ja perustellun siivouskehotuksen kiinteistölle 422-3-3-17.

Päävelvoite

Lieksan kaupunginhallituksen lupajaosto määrää jätelain 75 §:n ja 126 §:n perusteella kiinteistön 422-3-3-17 omistajan siivoamaan kiinteistön piha-alueelta käytöstä poistetut ajoneuvot sekä muut jätteet 31.5.2023 mennessä. Kiinteistöltä tulee poistaa esittelytekstissä yksilöidyt ajoneuvot Toyota Hiace, Scania sekä SISU-kuorma-auto. Lisäksi kiinteistön piha-alueelta on poistettava autonrengas, muovisäkki, tekstiili- ja muovijätteet sekä muut käytöstä poistetut tavarat.

Romuautot ja muut jätteet tulee toimittaa sellaiselle vastaanottajalle, jolla on jätelain mukainen lupa vastaanottaa kyseisiä jätteitä. Jätteen kuljetuksesta ja luovuttamisesta saatavat kuitit sekä autojen romutustodistukset tulee säilyttää ja pyydettäessä esittää ympäristönsuojeluviranomaiselle.

Perustelut

Kiinteistölle 422-3-3-17 on hylätty romuautoja sekä muuta jätettä, josta aiheutuu epäsiisteyttä ja viihtyisyyden vähentymistä. Jätelain 72 §:n mukaan ympäristöön ei saa jättää jätettä, hylätä konetta, laitetta, ajoneuvoa, alusta tai muuta esinettä eikä päästää ainetta siten, että siitä voi aiheutua epäsiisteyttä, maiseman rumentumista, viihtyisyyden vähentymistä, ihmisen tai eläimen loukkaantumisen vaaraa tai muuta niihin rinnastettavaa vaaraa tai haittaa (roskaamiskielto). Kiinteistön haltijan on järjestettävä jätehuolto, jos jätteen haltija ei huolehdi velvollisuudestaan tai tätä ei tavoiteta ja jos kiinteistön haltija on sallinut jätettä tuottavan toiminnan kiinteistöllä tai jätteen tuomisen kiinteistölle.

Päävelvoitteen tehoste

Kaupunginhallituksen lupajaosto asettaa jätelain 129 §:n nojalla edellä antamansa päävelvoitteen tehosteeksi teettämisuhan. Jos päävelvoite laiminlyödään, tekemättä jätetty työ teetetään laiminlyöjän kustannuksella. Ellei kiinteistöä siivota edellä mainituista jätteistä annettuun määräaikaan mennessä, lupajaosto päättää erikseen teettämisuhan tuomitsemisesta.

Jos irtaimeen omaisuuteen kohdistuva teettämisuhka on määrätty pantavaksi täytäntöön ja omaisuudella on rahallista arvoa, valvontaviranomaisella on oikeus toimittaa tällainen omaisuus hyödynnettäväksi tai myydä se teettämisestä aiheutuvien kustannusten kattamiseksi taikka siirtää omaisuuden myynti ulosottoviranomaisille. Mahdollinen ylijäämä on palautettava alkuperäiselle omistajalle.

Sovelletut säännökset

Jätelaki 646/2011 5-6, 24, 28-29, 58-59, 72-75, 122-123, 126, 129, 130, 134, 137 ja 138 §:t
Uhkasakkolaki 1113/1990 6-8, 10, 14-15, 18-19, 22 ja 23 §:t
Hallintolaki 434/2003 31-32, 34 ja 39 §:t.

Ilmoitusvelvollisuus

Kiinteistön omistus- tai käyttöoikeuden luovuttaessaan on kiinteistön
omistajan ilmoitettava luovutuksensaajalle luovutuskirjaan otetuin
maininnoin tai muutoin todisteellisesti tällä päätöksellä määrätystä
päävelvoitteesta ja asetetusta uhasta sekä ilmoitettava luovutuksensaajan
nimi ja osoite kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle uhkasakkolain 18
§:n mukaisesti.

Lieksan kaupunginhallituksen lupajaosto lähettää uhkasakkolain
19 §:n nojalla päävelvoitteesta ja sen tehosteeksi asetetusta uhasta
ilmoituksen Maanmittauslaitokselle merkinnän tekemiseksi kiinnityksistä
pidettävään rekisteriin kiinteistön 422-3-3-17 kohdalle.

Päätös Asiassa hankitun selvityksen perusteella, ja koska asianosainen ei ole esittänyt pätevää syytä laiminlyönnilleen, Lieksan kaupunginhallituksen lupajaosto päätti antaa asianosaiselle jäljempänä yksilöidyn ja perustellun siivouskehotuksen kiinteistölle 422-3-3-17.

Lisätietoja Ympäristönsuojelusihteeri Tuula Tirronen, p. 040 1044 795,

 tuula.tirronen(at)lieksa.fi

Muutoksenhakuohje Tähän päätökseen voi hakea muutosta Itä-Suomen hallinto-oikeudelta. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä.

Päätöksen tiedoksianto Saantitodistuksella asianosaiselle

Tiedoksi Pohjois-Karjalan ELY-keskus

 Maanmittauslaitos

 -------------------------------------------------------

 --------------------------------------------

 -----------------------