Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 27.03.2023/Pykälä 29


 

 

Luettelo toimivallan siirtämispäätöksistä

 

Kaupunginhallitus 20.03.2023 § 106 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

Lieksan kaupungin hallintosäännön 31 §:n mukaan toimielin tai viranhaltija voi siirtää toimivaltaansa edelleen alaiselleen viranomaiselle. Se, jolle toimivaltaa on edelleen siirretty, ei voi siirtää toimivaltaa edelleen.

 

Toimivallan siirtämispäätöksistä on pidettävä ajan tasalla olevaa luetteloa. Luettelon pitämisestä vastaa hallintopalvelut. Luettelo annetaan tiedoksi valtuustolle vuosittain viimeistään maaliskuussa.

 

Hallinto:

 

Kaupunginhallituksen päätös § 332/1.11.2021  Toimivalta myydä
kaupungin omistuksessa olevia, käytöstä poistettuja rakennuksia, jotka kaupungin toimitilojen toimenpideohjelmassa on merkitty merkinnällä
"realisoitavat/purettavat" - toimivalta kaupunginjohtajalle.

 

Hyvinvointi:

 

Hyvinvointilautakunnan päätös § 106/15.6.2021  Pielisen museon ja
Paaterin palvelusopimusten tekeminen - toimivalta museonjohtajalle.

 

Elinvoima:

 

Kaupunginhallituksen päätös § 144/20.5.2019  Viisi vuotta pidemmän vuokrasopimuksen päätäntävalta yleisiin alueisiin rinnastettavilla alueilla yleishyödyllisissä tarkoituksissa ja korkeintaan kymmenen vuoden vuokrasopimuksen päätäntävalta pellon vuokrauksessa - toimivalta maankäyttöpäällikölle. 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee luettelon toimivallan siirtopäätöksistä tiedoksi ja saattaa sen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti merkitä luettelon toimivallan siirtopäätöksistä tiedoksi ja saattaa sen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.

 

 

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Sari Leinonen, p. 040 1044 005,

 sähköposti sari.leinonen(at)lieksa.fi

 

 Hallintosihteeri Marika Hyvärinen, p. 040 1044 706

 sähköposti marika.hyvarinen(at)lieksa.fi

 

 

 

 

Kaupunginvaltuusto 27.03.2023 § 29  

185/00.02.16.00/2023  

 

Kaupunginhallitus saattaa luettelon toimivallan siirtopäätöksistä tiedoksi kaupunginvaltuustolle.

 

Päätös Kaupunginvaltuusto merkitsi toimivallan siirtopäätökset tiedoksi.

 

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Sari Leinonen, p. 040 1044 005,

 sähköposti sari.leinonen(at)lieksa.fi

 

 Hallintosihteeri Marika Hyvärinen, p. 040 1044 706

 sähköposti marika.hyvarinen(at)lieksa.fi