Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen lupajaosto
Pöytäkirja 30.06.2023/Pykälä 50


 

 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Kaupunginhallituksen lupajaosto 30.06.2023 § 50

    

 

Kuntalain 103 §:n mukaan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.

 

Toimielimen kokous on laillinen, kun kokouskutsu on toimitettu toimielimen jäsenille vähintään kolme (3) päivää ennen kokousta.

 

Puheenjohtaja Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

 

Päätös Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Merkittiin, että elinvoimajohtaja Susanna Saastamoinen oli läsnä kokouksessa rakennustarkastuspäällikkö Jorma Sarkkisen sijaisena.