Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 28.08.2023/Pykälä 71


3 Jätepoliittinen ohjelma vuoteen 2030

 

 

Jätepoliittisen ohjelman 2030 hyväksyminen

 

Kaupunginhallitus 07.08.2023 § 250 

 

 

Valmistelija Ympäristönsuojelusihteeri

 

Savo-Pielisen jätelautakunta on kokouksessaan 11.5.2023 § 15 hyväksynyt jätepoliittisen ohjelman ehdotuksen ja päättänyt esittää ohjelman kaikkiin kuntiin hyväksyttäväksi.

 

Lautakunnan hyväksymässä ohjelmassa on asetettu visio tulevaisuuteen: "Arjen kiertotalous toteutuu alueella ympäristöä kunnioittaen yhteistyön ja asukkaiden tarpeita palvelevan jätehuollon voimalla." Visiota tukemaan on asetettu tavoitteita ja niitä toteuttamaan konkreettisia toimenpiteitä. Toimenpiteet on vastuutettu kunnille, jätelautakunnalle ja Jätekukolle.

 

Jätelautakunta pyytää Savo-Pielisen alueen kuntien valtuustoa hyväksymään jätepoliittisen ohjelman vuoteen 2030 viimeistään 31.8.2023. Lisäksi lautakunta pyytää lähettämään tiedon hyväksymispäätöksestä sähköisesti jatelautakunta@kuopio.fi.

 

Kaupunginhallitus antoi jätepoliittisen ohjelman luonnoksesta lausunnon 20.3.2023 § 100. Lausunnossaan kaupunginhallitus kannatti Savo-Pielisen jätelautakunnan yhteistoiminta-alueen kuntien yhteistä jätepoliittista ohjelmaa sekä siihen asetettuja tavoitteita ja toimenpiteitä, mutta pyysi ohjelman jatkovalmistelussa kiinnitettävän huomiota mm. poistotekstiilien keräyksen järjestämiseen sekä huomioimaan kehittyvät ja kasvavat matkailukohteet jätepoliittisessa ohjelmassa. Lisäksi kaupunki toi esille sen, että matkailukohteiden kausivaihtelut ovat huomattavia, minkä takia jätteiden kierrätyksen ja keräämisen olisi pystyttävä joustamaan tarvittaessa sen mukaisesti.  

 

Savo-Pielisen jätelautakunta ei ole muuttamassa kirjauksia jätepoliittiseen ohjelmaan poistotekstiilien keräyksen osalta, koska tilanne on valtakunnallisestikin epävarma esimerkiksi vastuiden jakautumisen osalta. Keräyksen laajuutta voidaan kuitenkin tarvittaessa arvioida jätehuollon palvelutasossa ennen palvelutason hyväksymistä.

 

Vapaa-ajan asutuksen liittyvään toiveeseen vastataan täydentämällä ekopisteverkostoa koskevaa kirjausta siten, että täydentävää ekopistepalvelua

järjestetään alueen vakituinen ja vapaa-ajan asutus huomioiden. Jätehuollon palvelutasossa määritellään tarkemmin, että Ringin ekopisteverkostoa täydennetään niin, että ekopiste järjestetään asuinalueille ja tiiviin ympärivuotisen loma-asutuksen alueille, joissa on järjestetty lähipalvelut. Näin ollen toimialueen keskeiset matkailukeskukset, kuten Tahko ja Koli, on huomioitu täydentävässä ekopisteverkostossa sen mukaisesti.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy jätepoliittisen ohjelman vuoteen 2030.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy jätepoliittisen ohjelman vuoteen 2030.

 

 

Lisätietoja Ympäristönsuojelusihteeri Tuula Tirronen, p. 040 1044 795,

 sähköposti tuula.tirronen(at)lieksa.fi

 

 

 

 

Kaupunginvaltuusto 28.08.2023 § 71  

130/00.04.01/2023  

 

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy jätepoliittisen ohjelman vuoteen 2030.

 

Päätös Kaupunginvaltuusto päätti hyväksyä jätepoliittisen ohjelman vuoteen 2030.

 

 

Lisätietoja Ympäristönsuojelusihteeri Tuula Tirronen, p. 040 1044 795,

 sähköposti tuula.tirronen(at)lieksa.fi