Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 28.08.2023/Pykälä 61


 

 

Valtuustoaloitteet toritoiminnan ja kaupunkikeskustan elinvoimaisuuden kehittämiseksi

 

Kaupunginhallitus 21.08.2023 § 261 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

Keskustan viihtyvyyteen ja toritoimintaan liittyen on tehty kolme eri valtuustoaloitetta.

 

Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän 19.12.2022 § 122 tekemässä aloitteessa todetaan, että elävä kaupunkikeskus on kaupungin elin-, veto- ja pitovoiman kannalta hyvin merkittävä ja että kaupungilla, yrityksillä ja yhdistyksillä on oma roolinsa elinvoimaisuuden lisäämisessä. Kehittämiskohteiksi mainitaan mm. toritoiminnan virkistäminen, toimivan ja teknisesti nykyaikaisen esiintymispaikan rakentaminen ja järjestöjen aktivoiminen erilaisten tapahtumien järjestämiseksi. Valtuustoaloitteessa esitetään, että kaupunkikeskustan edelleen kehittämiseksi asetetaan eri toimijatahojen edustajista koottava työryhmä.

 

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esittää 19.12.2022 § 123 tekemässään aloitteessa, että Lieksan vesitornin äärellä oleva tori kunnostetaan kaupan, toriperinteen ja yhteisöllisyyden edistämiseksi. Valtuustoaloitteessa ehdotetaan lisäksi, että kaupungin tulee käynnistää neuvotteluja asemanseudun alueen käytöstä liikenneasemana.

 

Kolmas aloite liittyy toritapahtumien ja Pielisentien tapahtumatoiminnan järjestämistapaan. Avoin ja demokraattinen Lieksa -valtuustoryhmä esittää 27.2.2023 § 23 tekemässään aloitteessa, että torin ja Pielisentien tapahtumien järjestäminen kilpailutetaan niin, että toimintaa organisoimaan saadaan joku paikallisista aktiivista yhdistyksistä.

 

Valtuustoaloitteiden lisäksi Lieksan kaupunkikeskusyhdistys ry on jo aiemmin jättänyt Lieksan kaupungille esityksen torivalvonnan ja toritoiminnan siirtämisestä yhdistyksen tehtäväksi.

 

Edellä mainittujen aloitteiden valmistelua varten kaupunginhallitus on 22.5.2023 § 191 perustanut työryhmän, johon kuntatekniikkaliikelaitos on nimennyt kaksi jäsentä ja kaupunginhallitus kaksi jäsentä sekä yhteistyötahoiksi Lieksan kaupunkikeskusyhdistys ry:n, Lieksan Yrittäjät ry:n, Lieksan Naisyrittäjät ry:n ja nuorisovaltuuston. Koska kaikki aloitteet liittyvät samaan aihekokonaisuuteen, niiden yhdenaikainen ja keskitetty tarkastelu yhdessä työryhmässä on tarkoituksenmukaista. Vastuussa olevaksi viranhaltijaksi kaupunginhallitus nimesi kuntatekniikan päällikkö Ritva Patjan.

 

Työryhmän on määrä kokoontua ensimmäisen kerran elo-syyskuussa 2023 ja käydä kokouksessaan läpi aloitteet sekä laatia alustava suunnitelma valmisteluun liittyen. Toritoiminnan ja kaupunkikeskustan elinvoimaisuuden kehittämiseen tähtäävät toimenpiteet tullaan huomioimaan vuoden 2024 talousarviossa ja tulevina talousarviovuosina. Työryhmän kehittämisesitysten sitominen talousarvio- ja taloussuunnitelmaprosessiin on tarkoituksenmukaista, koska silloin esitettyjen toimenpiteiden taloudelliset ja toiminnalliset vaikutukset tulevat arvioiduksi yhtä aikaa muiden kaupungin strategisten ja taloudellisten tavoitteiden toteuttamisen kanssa.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy edellä esitetyn vastaukseksi valtuustoaloitteisiin Lieksan kaupunkikeskustan elinvoimaisuuden kasvattamiseksi, Lieksan torin kunnostamiseksi ja asemanseudun liikennekeskuksen suunnittelemiseksi sekä toritapahtumien ja Pielisentien tapahtumatoiminnan järjestämistavasta.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy edellä esitetyn vastaukseksi valtuustoaloitteisiin Lieksan kaupunkikeskustan elinvoimaisuuden kasvattamiseksi, Lieksan torin kunnostamiseksi ja asemanseudun liikennekeskuksen suunnittelemiseksi sekä toritapahtumien ja Pielisentien tapahtumatoiminnan järjestämistavasta.

 

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Sari Leinonen, p. 040 1044 005,

 sähköposti sari.leinonen(at)lieksa.fi

 

 

 

 

 

Kaupunginvaltuusto 28.08.2023 § 61  

342/10.03.01.21/2023  

 

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy edellä esitetyn vastaukseksi valtuustoaloitteisiin Lieksan kaupunkikeskustan elinvoimaisuuden kasvattamiseksi, Lieksan torin kunnostamiseksi ja asemanseudun liikennekeskuksen suunnittelemiseksi sekä toritapahtumien ja Pielisentien tapahtumatoiminnan järjestämistavasta

 

Päätös Kaupunginvaltuusto päätti hyväksyä edellä esitetyn vastaukseksi valtuustoaloitteisiin Lieksan kaupunkikeskustan elinvoimaisuuden kasvattamiseksi, Lieksan torin kunnostamiseksi ja asemanseudun liikennekeskuksen suunnittelemiseksi sekä toritapahtumien ja Pielisentien tapahtumatoiminnan järjestämistavasta.

 

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Sari Leinonen, p. 040 1044 005,

 sähköposti sari.leinonen(at)lieksa.fi