Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 10.10.2023/Pykälä 149


 

 

Sisäisen valvonnan raportti 2023

 

Hyvinvointilautakunta 10.10.2023 § 149  

706/00.01.03.03/2023  

 

Valmistelija Vs. hyvinvointijohtaja

 

Sisäisen valvonnan tarkoitus on edistää kunnan toiminnan laadukasta johtamista, riskien ennaltaehkäisyä ja hallintaa, mahdollisuuksien ja vahvuuksien hyödyntämistä, toiminnan jatkuvaa kehittämistä ja tuloksellisuuden arviointia.

 

Sisäisellä valvonnalla tarkoitetaan kaikkia niitä toiminta- ja menettelytapoja, joilla tilivelvolliset toimielimet, viranhaltijat ja muut esimiehet pyrkivät varmistamaan, että kunnan toiminta on taloudellista ja tuloksellista, päätösten perusteena oleva tieto on riittävää ja luotettavaa; lakeja, asetuksia ja viranomaisohjeita ja toimielinten päätöksiä noudatetaan, sekä kunnan omaisuus ja voimavarat turvataan.

 

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan kehittämiseksi johtamisen, ohjauksen, päätöksenteon, seurannan ja arvioinnin prosesseista vastaavat kaupunginjohtaja, kaupungin johtoryhmä, johtavat viranhaltijat ja muut esimiehet. Sisäisen valvonnan organisointia ja toimintaa johtaa kaupunginjohtaja.

 

Sisäisen valvonnan kokonaisuuteen kuuluu toiminnan arviointi. Arvioinnin tulee olla säännönmukaista, ja sitä tulee toteuttaa kaupungin vastuu- ja tulosalueilla sekä liikelaitoksissa. Kaupunginhallituksen päätöksen mukaan arviointi toteutetaan vuosittain yksikkökohtaisesti. Tulokset kootaan palvelualueittain ja tuodaan hyvinvointilautakunnalle ja liikelaitosten johtokunnille sekä kaupunginhallitukselle käsiteltäväksi.

 

Hyvinvoinnin palvelualueen esimiesten suorittaman arvioinnin tulokset ovat luettavana sähköisessä kokoushallinnassa. Tulokset käydään läpi lautakunnan kokouksessa.

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää merkitä palvelualueen sisäisen valvonnan arvioinnin tulokset vuodelta 2023 tiedoksi.

 

Päätös Hyvinvointilautakunta päätti merkitä palvelualueen sisäisen valvonnan arvioinnin tulokset vuodelta 2023 tiedoksi.

 

 

Lisätietoja Vs. hyvinvointijohtaja Asko Saarelainen, p. 040 1044 111, sähköposti asko.saarelainen(at)lieksa.fi