Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 25.09.2023/Pykälä 79


 

 

SDP:n uuden varavaltuutetun määrääminen

 

Keskusvaalilautakunta 13.09.2023 § 29 

 

 

Vaalilain 93 §:n mukaan, jos varavaltuutettujen määrä valtuuston toimikauden aikana jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti. Jollei kaikkia varavaltuutetun toimia saada täytetyksi tässä pykälässä olevien säännösten nojalla, varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi.

 

Kaupunginvaltuusto on myöntänyt eron SDP:n 1. varavaltuutetun tehtävästä Pasi Karoselle. Hänen tilalleen valtuuston ensimmäiseksi varavaltuutetuksi nousee Maija Ikonen. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Matti Taponen on 5.9.2023 pyytänyt keskusvaalilautakuntaa määräämään uuden varavaltuutetun.

 

Keskusvaalilautakunnan 16.6.2021 § 50 vahvistaman vaalituloksen mukaan SDP:n ehdokaslistalta 9. varavaltuutetuksi nousee Pekka Ylönen.

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta päättää määrätä SDP:n 9. varavaltuutetuksi Pekka Ylösen.

 

Päätös Keskusvaalilautakunta päätti määrätä SDP:n 9.varavaltuutetuksi Pekka Ylösen.

 

 

 

Kaupunginhallitus 18.09.2023 § 304 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee tiedokseen Pekka Ylösen määräämisen SDP:n 9. varavaltuutetuksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee tiedokseen Pekka Ylösen määräämisen SDP:n 9. varavaltuutetuksi.

 

 Merkittiin, että tämän asian käsittelyn jälkeen kaupunginhallitus kävi keskustelun valmistelussa olevista ja muista ajankohtaisista asioista sekä kiitti kaupunginjohtaja Jarkko Määttästä työstä kaupungin palveluksessa. Kokous päättyi klo 17.55.

 

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Sari Leinonen, p. 040 1044 005,

 sähköposti sari.leinonen(at)lieksa.fi

 

 

 

Kaupunginvaltuusto 25.09.2023 § 79  

21/00.00.01.00.02/2022  

 

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee tiedokseen Pekka Ylösen määräämisen SDP:n 9. varavaltuutetuksi.

 

Päätös Kaupunginvaltuusto päätti merkitä tiedoksi Pekka Ylösen määräämisen SDP:n 9. varavaltuutetuksi.

 

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Sari Leinonen, p. 040 1044 005,

 sähköposti sari.leinonen(at)lieksa.fi