Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 13.09.2023/Pykälä 28


 

 

Perussuomalaisten uuden varavaltuutetun määrääminen

 

Keskusvaalilautakunta 13.09.2023 § 28  

21/00.00.01.00.02/2022  

 

Vaalilain 93 §:n mukaan, jos varavaltuutettujen määrä valtuuston toimikauden aikana jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti. Jollei kaikkia varavaltuutetun toimia saada täytetyksi tässä pykälässä olevien säännösten nojalla, varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi.

 

 Perussuomalaisten 6. varavaltuutettu Touko Kivi on ilmoittanut muuttavansa pois paikkakunnalta 1.8.2023, ja on menettänyt näin vaalikelpoisuutensa. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Matti Taponen on 5.9.2023 pyytänyt keskusvaalilautakuntaa määräämään uuden varavaltuutetun.

 

 Keskusvaalilautakunnan 16.6.2021 § 50 vahvistaman vaalituloksen mukaan perussuomalaisten ehdokaslistalta 6. varavaltuutetuksi nousee Marko Hassinen.               

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta päättää määrätä perussuomalaisten 6. varavaltuutetuksi Marko Hassisen.

 

Päätös Keskusvaalilautakunta päätti määrätä perussuomalaisten 6.varavaltuutetuksi Marko Hassisen.