Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 11.10.2023/Pykälä 67


 

 

Vesihuoltoliikelaitoksen sisäisen valvonnan arviointi vuonna 2023

 

Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta 11.10.2023 § 67  

706/00.01.03.03/2023  

 

Valmistelija Vesihuoltopäällikkö

 

Sisäisen valvonnan tarkoitus on edistää kunnan toiminnan laadukasta johtamista, riskien ennaltaehkäisyä ja hallintaa, mahdollisuuksien ja vahvuuksien hyödyntämistä, toiminnan jatkuvaa kehittämistä ja tuloksellisuuden arviointia.

 

Sisäisellä valvonnalla tarkoitetaan kaikkia niitä toiminta- ja menettelytapoja, joilla tilivelvolliset toimielimet, viranhaltijat ja muut esimiehet pyrkivät varmistamaan, että kunnan toiminta on taloudellista ja tuloksellista, päätösten perusteena oleva tieto on riittävää ja luotettavaa, lakeja ja asetuksia sekä viranomaisohjeita ja toimielinten päätöksiä noudatetaan, sekä kunnan omaisuus ja voimavarat turvataan. Sisäisen valvonnan organisointia ja toimintaa johtaa kaupunginjohtaja.

 

Lieksan kaupunginhallitus on 17.9.2018 hyväksynyt kaupungin johtamisen, valvonnan ja riskienhallinnan ohjeen, jossa kaupungin sisäisen valvonnan prosessit kuvataan tarkasti. Sisäisen valvonnan kokonaisuuteen kuuluu toiminnan arviointi.  Arvioinnin tulee olla säännönmukaista, ja sitä tulee toteuttaa kaupungin vastuu- ja tulosalueilla sekä liikelaitoksissa. Arviointien tulokset käsitellään toimielimissä.

 

Sisäisen valvonnan arviointi on toteutettu kaupungin eri yksiköiden esimiehille elo- syyskuussa 2023. Kyselyyn vastasi 1 vesihuoltoliikelaitoksen vastuuhenkilö. Vastausten yhteenveto esitellään kokouksessa.

 

Esittelijä Vesihuoltopäällikkö

 

Päätösehdotus Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta
1. käy keskustelun sisäisen valvonnan arvioinnin tuloksista ja
2. hyväksyy tulosten perusteella vesihuoltoliikelaitoksen sisäisen valvonnan kehittämiskohteen/kehittämiskohteet vuodelle 2023.

 

Muutettu päätösehdotus Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta
1. käy keskustelun sisäisen valvonnan arvioinnin tuloksista ja
2. hyväksyy tulosten perusteella vesihuoltoliikelaitoksen sisäisen valvonnan kehittämiskohteen/kehittämiskohteet.

 

Päätös Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta
1. kävi keskustelun sisäisen valvonnan arvioinnin tuloksista ja
2. hyväksyi tulosten perusteella vesihuoltoliikelaitoksen sisäisen valvonnan kehittämiskohteen/kehittämiskohteet.

 

 

Lisätietoja Vesihuoltopäällikkö Ville Nevalainen, p. 040 1044 850,

 sähköposti ville.nevalainen(at)lieksa.fi