Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 19.12.2023/Pykälä 186



 

 

Keskuskoulun järjestyssääntöjen päivittäminen

 

Hyvinvointilautakunta 19.12.2023 § 186  

868/12.00.01.05/2023  

 

Valmistelija Alakoulujen rehtori

 

Opetuksen järjestäjän tulee hyväksyä järjestyssäännöt peruskouluille, lukioille ja ammatillisille oppilaitoksille. Järjestyssäännöillä edistetään koulun sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä kouluyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Opetushallitus on laatinut vuonna 2016 ohjeen tukemaan koulujen järjestyssääntöjen laatimista. 

 

Keskuskoulun järjestyssäännöt ovat olleet Opetushallituksen ohjeistusta suppeammat. Lukuvuoden 2022-2023 aikana opettajista koostunut tiimi pohjusti sääntöjen päivittämistä Opetushallituksen ohjeen mukaisiksi. Syksyllä 2023 järjestyssääntöjä työstettiin sekä tiimissä, että koko opettajakunnan kesken.

 

Opettajien YS-kokouksessa 15.11.2023 järjestyssäännöt saatiin valmiiksi ja päätettiin esittää hyvinvointilautakunnalle Keskuskoulun järjestyssääntöjen päivitystä 1.1.2024 alkaen.

 

Esitys Keskuskoulun järjestyssäännöiksi on liitteenä.

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää, hyväksyä Keskuskoulun järjestyssäännöt liitteen mukaisesti. Järjestyssäännöt tulevat voimaan 1.1.2024.

 

Päätös Hyvinvointilautakunta päätti hyväksyä Keskuskoulun järjestyssäännöt liitteen mukaisesti. Järjestyssäännöt tulevat voimaan 1.1.2024

 

 

Lisätietoja Rehtori Johanna Rossi, p. 040 1044 235,

 sähköposti johanna.rossi(at)lieksa.fi