Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 26.02.2024/Pykälä 9



 

 

Lieksan kaupungin kaavoituskatsaus 2024

 

Kaupunginhallitus 19.02.2024 § 67 

 

 

Valmistelija Elinvoimajohtaja, vt. maankäyttöpäällikkö

 

Maankäyttö- ja rakennuslain 7 §:n mukaan kunnan tulee vähintään kerran

vuodessa laatia katsaus maakunnan liitossa ja kunnassa vireillä olevista ja

lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään

vähäisiä. Kaavoituskatsauksessa selostetaan myös kaavaprosessit ja

esitellään laadinnassa olevat tai laadintaan tulevat kaavatyöt lyhyesti.

 

Vuonna 2022-2023 Lieksassa seuraavat yleiskaavat saivat lainvoiman:

-          Koli-Ahmovaara osayleiskaava 2040+

-          Hattusaaren rantaosayleiskaava

 

Lieksan alueella on laadinnassa vuonna 2024 yksi yleiskaava, Kolin keskusta-alueen osayleiskaavan muutos, Ylä-Kolintie 25.

 

Vuonna 2023 valmistui merkittävä määrä asemakaavoja, jotka saivat lainvoiman:

-          Purnulahden asemakaava

-          Kolin kylän asuntoalueen asemakaava

-          Kolin keskusta-alueen asemakaava

-          Lieksanjoen silta (kt73), asemakaavan muutos ja laajennus

-          Rantakylän teollisuusalueen asemakaavan muutos

-          Pankakosken Y-korttelin 5 asemakaavan muutos

 

Kaavoituskatsauksessa on esitetty yhteensä seitsemän laadinnassa olevaa asemakaavaa ja kaksi ranta-asemakaavaa.

 

Lieksan kaupungin strateginen painopiste asemakaavojen ja ranta-asemakaavojen laadinnassa painottuu edelleen Kolin alueelle vuoden 2024 aikana. Ylä-Kolintie 25 asemakaava, samoin kuin Rintasenvaaran ranta-asemakaavan osittainen muuttaminen on tarkoitus saada hyväksymismenettelyyn vuoden 2024 aikana. Kolin alueella voi alkaa asemakaavahankkeita myös yksityisten maanomistajien toimesta.

 

Lieksan keskustan alueella on tarkoitus tarkastella erityisesti teollisuustonttivarannon riittävyyttä ja tulevaisuuden kaavoitustarpeita. Lisäksi jatketaan keskustan asemakaavojen päivitystyötä.

 

Kaavoituskatsauksessa mukana olevien kaavatöiden lisäksi voi vireille tulla sellaisia kaavoja, jotka eivät ole vielä tiedossa tai ajankohtaisia. Näistä tiedotetaan erikseen.

 

Kaupunginvaltuuston 25.9.2023 § 84 (voimaantullut 1.10.2023) hyväksymän hallintosäännön 25 §:n (kaupunginhallituksen tehtävät ja toimivalta)

mukaan kaupunginhallitus päättää kaavoituskatsauksen hyväksymisestä.

Kaavoituskatsaus saatetaan tiedoksi kaupunginvaltuustolle ja asetetaan

kuulutuksella yleisesti nähtäville vähintään 14 vuorokauden ajaksi.

Nähtävilläolosta tiedotetaan Lieksan Lehdessä, kaupungin Internet-sivuilla

ja virallisella ilmoitustaululla.

 

Lieksan kaupungin kaavoituskatsaus 2024 on liitteenä. Erillisliitteessä 1 löytyy kartat yleis- ja ranta-asemakaavakohteista ja liitteessä 2 kartta asemakaavakohteista.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1. hyväksyä Lieksan kaupungin kaavoituskatsauksen 2024,

2. saattaa asiakirjan tiedoksi kaupunginvaltuustolle,

3. kuuluttaa asiakirjan yleisesti nähtäville vähintään 14 vuorokauden ajaksi ja

4. tiedottaa nähtävilläolosta Lieksan Lehdessä, kaupungin Internet-sivuilla ja virallisella ilmoitustaululla.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti

1. hyväksyä Lieksan kaupungin kaavoituskatsauksen 2024,

2. saattaa asiakirjan tiedoksi kaupunginvaltuustolle,

3. kuuluttaa asiakirjan yleisesti nähtäville vähintään 14 vuorokauden ajaksi ja

4. tiedottaa nähtävilläolosta Lieksan Lehdessä, kaupungin Internet-sivuilla ja virallisella ilmoitustaululla.

 

 

Lisätietoja elinvoimajohtaja, vt. maankäyttöpäällikkö Susanna Saastamoinen,

 p. 040 1044 009, sähköposti susanna.saastamoinen(at)lieksa.fi

 

 

 

 

 

Kaupunginvaltuusto 26.02.2024 § 9  

62/10.00.00.01/2024  

 

 

 Kaupunginhallitus saattaa kaavoituskatsauksen 2024 tiedoksi  kaupunginvaltuustolle.

 

Päätös Kaupunginvaltuusto merkitsi kaavoituskatsauksen 2024 tiedoksi.

 

 

Lisätietoja elinvoimajohtaja, vt. maankäyttöpäällikkö Susanna Saastamoinen,

 p. 040 1044 009, sähköposti susanna.saastamoinen(at)lieksa.fi