RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 13.09.2023/Pykälä 42
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma vuodelle 2023
Tarkastuslautakunta 13.09.2023 § 42
511/00.03.00.02/2023
Tarkastuslautakunta on asetettu hallinnon ja talouden hoidon tarkastuksen järjestämistä varten. Lautakunnan on arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla sekä arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää.
Lautakunnan työn perustaksi on tarpeen valmistella ohjeellinen arviointisuunnitelma. Lautakunta käy periaatekeskustelun työskentelynsä käytännön järjestelyistä. Arviointisuunnitelma valmistellaan tässä kokouksessa tilintarkastajan valmistelun pohjalta. Valmistelu tapahtuu yhteistyössä jäljempänä esitetyn tilintarkastajan tarkastussuunnitelman valmistelun kanssa.
Arviointisuunnitelman työohjelma jaetaan tarkastuslautakunnalle oheismateriaalina. Työohjelma on tarkoitettu vain tarkastuslautakunnan sisäiseen käyttöön
Valmistelija Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja
Esittelijä Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta päättää hyväksyä työohjelman vuodelle 2023. Tarvittaessa työohjelmaan voidaan tehdä muutoksia.
Päätös Päätösehdotuksen mukainen.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |