RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Maaseutulautakunta
Pöytäkirja 06.10.2023/Pykälä 12
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Maaseutupalveluiden vuoden 2023 talouskatsaus ja tilinpäätösennuste
Maaseutulautakunta 06.10.2023 § 12
15/02.02.00.03/2023
Maaseutulautakunta antaa kunnanhallitukselle talousarvioraportin kuukausilta 1-8 ja tilinpäätösennusteen vuodelta 2023.
Valmistelija Maaseutujohtaja
Esittelijä Maaseutujohtaja
Päätösehdotus Maaseutuhallinnon toimintaa on toteutettu talousarvion puitteissa.
Henkilöstö - ja käyttömenojen osalta on muodostumassa lievää ylijäämää. Ohjelmakauden vaihdoksesta johtuen, hanketoiminta on hiipunut ja siten myös hankkeisiin tarvittavien kuntaosuuksien tarve on vähentynyt. Tästä johtuen hankeosuuksien toista erää ei kuluvalta vuodelta laskuteta niiltä kunnilta, joilla hankerahaa on vielä yli puolet käyttämättä. Tällä pienennetään muodostuvia ylijäämiä.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Ote kunnanhallitus
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |