RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.01.2025/Pykälä 3
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Pöytäkirjoja ja yksihenkilöisten viranomaisten päätöksiä
Kunnanhallitus 20.01.2025 § 3
Liperin kunnan hallintosäännön 26 §:n mukaan asian ottamisesta kunnan hallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja. Puheenjohtajan ollessa estynyt varapuheenjohtaja voi tehdä ottopäätöksen. Vastaavasti esittelijän ollessa estynyt esittelijän sijainen voi tehdä ottopäätöksen. Asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä. Hallintosäännön 27 §:n mukaan kunnan viranomaisen on neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta ilmoitettava kunnanhallitukselle ja lautakunnalle niiden määräämällä tavalla niistä päätöksistä, jotka voidaan ottaa kunnanhallituksen ja lautakunnan käsiteltäväksi. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta tai päätöksen tekemisestä.
Seuraavat pöytäkirjat ja muistiot ilmoitetaan kunnanhallitukselle:
1. Nuorisovaltuuston 13.1.2025 kokouksen muistio
Seuraavat asiat ilmoitetaan kunnanhallitukselle:
1. Valtioneuvoston päätös 19.12.2024 valtakunnallisista työllisyyden edistämisen tavoitteista vuosille 2025-2027
2. Pohjois-Karjalan Sähkö Oy:n 13.1.2025 vastine vetoomukseen muistomerkkialueen ennallistamiseksi Kiteellä
3. Kuntaliiton yleiskirje 1/2025, Vuoden 2024 yleiskirjeluettelo (linkki)
4. Saapunut kuulutus, Ikääntyneiden sosiaalipalvelujen odotusaikojen 1.7.-31.12.2024 julkaiseminen (linkki)
Yksihenkilöisten viranomaisten päätökset 1.1.-31.12.2024
Kunnanhalllituksen puheenjohtaja
-henkilöstöpäätökset (populus) §:t 32-34
Vs. kunnanjohtaja
-henkilöstöpäätökset (populus) §:t 197-222
-hallintopäätös § 16
-palkkio- tai lisäpäätös, virkasuhde §3
Talousjohtaja
-hallintopäätös § 7
-poistopäätös § 16
Hallintopäällikkö
-henkilöstöpäätökset (populus) §:t 106-168
Henkilöstöpäällikkö
-henkilöstöpäätökset (populus) §:t 34-36
-palkkio- tai lisäpäätös, virkasuhde §:t 10-11
Työllisyyspalveluvastaava
- henkilöstöpäätökset (populus) §:t 274-292
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee asiat tiedokseen ja päättää, ettei niitä oteta kuntalain 92 §:n nojalla kunnanhallituksen käsiteltäväksi.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.
| Edellinen asia | Seuraava asia |