RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Elinympäristölautakunta
Pöytäkirja 11.02.2025/Pykälä 15
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Pöytäkirjoja ja yksihenkilöisten viranomaisten päätöksiä
Elinympäristölautakunta 11.02.2025 § 15
Liperin kunnan hallintosäännön 26 §:n mukaan asian ottamisesta kunnan hallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja. Puheenjohtajan ollessa estynyt varapuheenjohtaja voi tehdä ottopäätöksen. Vastaavasti esittelijän ollessa estynyt esittelijän sijainen voi tehdä ottopäätöksen. Asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä. Hallintosäännön 27 §:n mukaan kunnan viranomaisen on neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta ilmoitettava kunnanhallitukselle ja lautakunnalle niiden määräämällä tavalla niistä päätöksistä, jotka voidaan ottaa kunnanhallituksen ja lautakunnan käsiteltäväksi. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta tai päätöksen tekemisestä.
Seuraavat pöytäkirjat ja muistiot ilmoitetaan elinympäristölautakunnalle:
1. Ikäihmisten neuvoston kokous 30.1.2025, muistio
2. Ikäihmisten kuulemistilaisuuden 22.1.2025 koonti, muistio
3. Joensuun seudun liikennejärjestelmätyöryhmän kokous,
4/2024, muistio
Seuraavat päätökset ilmoitetaan tiedoksi elinympäristölautakunnalle:
Tekninen johtaja:
§ 1-3/2025, Hallintopäätös
§ 1/2025, Hyvityspäätös
§ 1/2025, Myyntipäätös
§ 1-40/2025, Päätökset populuksessa ajalla 1.1.2025-31.1.2025
Kaavoituspäällikkö:
§ 1/2025, Hallintopäätös
§ 1-10/2025, Päätökset populuksessa ajalla 1.1.2025-31.1.2025
Rakennustarkastuspäällikkö:
§ 1-3/2025, Päätökset populuksessa ajalla 1.1.2025-31.1.2025
Vesihuoltopäällikkö:
§ 1-3/2025, Hyvityspäätös
§ 1/2025, Päätökset populuksessa ajalla 1.1.2025-31.1.2025
Infrapäällikkö:
§ 1-2/2025, Päätökset populuksessa ajalla 1.1.2025-31.1.2025
Kiinteistörakennusmestari:
§ 1-15/2025, Päätökset populuksessa ajalla 1.1.2025-31.1.2025
Liikunta- ja ulkopaikkamestari:
§ 1-9/2025, Päätökset populuksessa ajalla 1.1.2025-31.1.2025
Ruokapalvelupäällikkö:
§ 1-21/2025, Päätökset populuksessa ajalla 1.1.2025-31.1.2025
Siivoustyönjohtaja:
§ 1-17/2025, Päätökset populuksessa ajalla 1.1.2025-31.1.2025
Isännöitsijä:
§ 1-4/2025, Päätökset populuksessa ajalla 1.1.2025-31.1.2025
Ympäristötarkastaja:
§ 1-2/2025, Ympäristöpäätös
Seuraavat asiat ilmoitetaan tiedoksi elinympäristölautakunnalle:
1. Kuulutus, Joensuun seudun yleiskaava 2024:n tavoitteet näh-
tävillä
2. Joensuun kaupungin kaavoituksen lausuntopyyntö yhdessä
Kontiolahden, Liperin, Outokummun ja Polvijärven kuntien
kanssa -Joensuun seudun yleiskaava 2024:n tavoitteista
3. Joensuun seudun yleiskaava 2024 tavoitteet
4. Liperin kirkonkylän maankaatopaikan vuosiraportti 2024
5. Kuhasalon jätevedenpuhdistamon jakso- ja vuosiraportti
vuosi 2024
6. Rakentaminen Liperissä 2015-2024 tilastot
Päätösehdotus Elinympäristölautakunta merkitsee asiat tiedokseen ja päättää, ettei niitä oteta kuntalain 92 §:n nojalla elinympäristölautakunnan käsiteltäväksi.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.
| Edellinen asia | Seuraava asia |