RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Elinympäristölautakunta
Pöytäkirja 11.02.2025/Pykälä 18
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Elinympäristöpalveluiden toimintakertomus 2024
Elinympäristölautakunta 11.02.2025 § 18
16/02.02.02.01/2024
Elinympäristölautakunnan on annettava vuosittain kertomus toiminnastaan kunnanhallitukselle, joka esittää sen edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi yhdessä tilinpäätöstietojen kanssa.
Elinympäristöpalveluiden toiminta ja investointiohjelman toteumat vuodelta 2024 on kuvattu tarkemmin erillisissä liitteissä. Elinympäristölautakunnan toimintakertomus on laadittu tulosaluejohtajien ja muiden esihenkilöiden antamien toiminta- ja taloustietojen perusteella pyrkien osoittamaan miten asetetut tulostavoitteet on saavutettu ja kuinka talousarvio on toteutunut.
Tilinpäätökseen voi tulla vielä muutoksia, jotka korjataan lopulliseen tilinpäätökseen. Koko elinympäristöpalveluiden taloudellinen tulos käyttötalouden osalta vuonna 2024 muodostuu seuraavanlaiseksi 5.2.2025 tilanteen mukaan ja toimintakatteet on kuvattu alla olevassa taulukossa.
Tulosalue | TAM2024 | TP2024 | Poikkeama | TP2023 |
Kiinteistö-, tila- ja tukipalvelut | 2 528 609 | 2 798 480 | 269 871 | 2 354 615 |
Ympäristö- ja rakennusvalvonta | -254 893 | -126 462 | 128 431 | -202 971 |
Kaavoitus- ja maankäyttöpalvelut | 294 087 | 353 707 | 59 620 | 693 171 |
Infrapalvelu | -1 198 153 | -1 228 463 | -30 310 | -1 249 950 |
Vesihuoltolaitos | 1 044 614 | 977 812 | -66 802 | 505 474 |
|
|
|
|
|
Elinympäristöpalvelut yhteensä | TAM2024 | TP2024 | Poikkeama | TP2023 |
Tuotot | 14 096 505 | 14 322 541 | 226 036 | 13 556 733 |
Kulut | -11 682 241 | -11 547 466 | 134 775 | -11 456 393 |
Toimintakate | 2 414 264 | 2 775 075 | 360 811 | 2 100 339 |
Valtuuston hyväksyttyä Viinijärven koulun rahoitusmalliksi sale and leaseback -mallin tehdään tilinpäätökseen 2024 päätöksen mukaiset muutokset. Mallissa rahoittaja ostaa peruskorjattavat kiinteistöt niiden tasearvosta ja kunnalle jo aiheutuneet purku- ja rakentamiskustannukset laskutetaan rahoittajalta sopimuksen alkaessa ja lisätään leasingpääomaan. Purku- ja suunnittelukustannukset jaksottuvat näin koko leasingkaudelle ja ne maksetaan hankkeen valmistuttua alkavissa leasingvuokrissa. Valtuuston periaatepäätöksen jälkeen rahoitusmallin käyttäminen on todennäköistä ja kirjanpito-ohjeistuksen mukaisesti asia huomioidaan vuoden 2024 tilinpäätöksessä siten, että purkukustannuksista tehdään käyttötalouteen tulosvaikutteinen menonvähennys ja ne kirjataan saataviin rahoittajalta.
Koska elinympäristöpalveluihin purkukustannuksiin vuodelle 2024 varattua 290 000 euron määrärahaa ei poisteta, elinympäristöpalveluiden käyttötalous toteutuu arvioitua parempana. Käyttötalous paranee toteutuneen purkukustannuksen 328 898 euron verran.
Elinympäristöpalveluiden valtuustosidonnainen toimintakate on käyttötalouden osalta 360 803 euroa hyväksyttyä parempi. Ilman purkukustannusten tulosvaikutusta käyttötalous olisi ollut 31 905 euoroa talousarviota parempi.
Investoinnit
- TAM 5,145 milj euroa
- Kaikki menot yht. 3,420 milj. euroa
- Kaikki tulot yht. 466 060 euroa (puuttuu palosuojelurahaston 250 000 euron avustus)
- Kaikki investoinnit netto 2 953 592 €
- Investoinnit netto Ilman vesihuoltoa 1 811 769 €
Liitteenä:
- Elinympäristöpalveluiden toimintakertomus 2024
- Vesihuoltolaitoksen toimintakertomus 2024
- Ympäristötekijät toimintakertomus 2024
- Investointitaulukko TP 2024
- Investointiohjelman toteuma 2024, Elinympäristöpalvelut
Valmistelija Tekninen johtaja
Esittelijä Tekninen johtaja
Päätösehdotus Elinympäristölautakunta hyväksyy osaltaan liitteiden mukaiset toimintakertomukset vuodelta 2024 ja esittää käyttötalouden ja investointien toimintakertomukset edelleen kunnanhallituksen ja valtuuston hyväksyttäväksi.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.
Ote Kunnanhallitus, valtuusto
Lisätietoja Tekninen johtaja puh. 050 467 3533
| Edellinen asia | Seuraava asia |