Dynasty tietopalvelu
Liperin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstö- ja työllisyysjaosto
Pöytäkirja 19.05.2025/Pykälä 56


Työhönvalmentajan (213036) tehtävän täyttöluvan myöntäminen

 

 

Henkilöstö- ja työllisyysjaosto 19.05.2025 § 56 

280/01.01.01.02/2025      

 

Kunnille siirtyneiden työllisyydenhoidon palvelujen järjestämisvastuu edellyttää valtionhallinnosta Pohjois-Karjalan työllisyysalueelle siirtyneen henkilöstöresurssin lisäksi myös kuntien täydentävää panostusta työllisyystoimiin.

 

Huomattava on, ettei valtiolta vuoden 2025 alusta lain edellyttämiin viranomaistehtäviin siirtynyt henkilöstö riitä täyttämään asiakkaiden todellista palvelutarvetta tapauksissa, joissa työllistymispolulla eteneminen edellyttää yksilöllistä, henkilökohtaista valmennusta.

 

Suurella osalla työttömistä työnhakijoista on erilaisia työllistymisen esteitä riippumatta heidän koulutuksestaan, työkyvystään tai työttömyytensä kestosta, joten kunnan on perusteltua resursoida työllisyydenhoidossaan myös muuhun kuin lain edellyttämään minimitasoon.

 

Liperin kunnan työllisyyspalvelujen kahdesta vakinaisesta työhönvalmentajan tehtävästä toinen on vapautunut 1.5.2025 alkaen. Tehtäväkuva päivitetään ennen rekrytointiprosessia havaittujen asiakastarpeiden pohjalta.

 

Tehtävä/virka  Työhönvalmentaja

Vakanssinumero  213036

Hinnoittelutunnus  01999999

Tehtäväkohtainen palkka  2 871,07 €/kk

Työaikamuoto Liukuva yleistyöaika 38,25 tuntia/vko

Palvelusuhteen kesto  Vakinainen alkaen 1.6.2025

 

Vaikutusten arviointi Palkkamäärärahat on huomioitu talousarviossa ja vakanssi on henkilöstösuunnitelmassa.

 

Valmistelija Työllisyyspalveluvastaava

 

Esittelijä  Henkilöstöpäällikkö

 

Päätösehdotus  Henkilöstö- ja työllisyysjaosto myöntää täyttöluvan työhönvalmentajan vakinaiseen työsuhteiseen tehtävään alkaen 1.6.2025. 

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

Lisätietoja työllisyyspalveluvastaava p. 050 430 6039.