Dynasty tietopalvelu
Liperin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 29.09.2025/Pykälä 81



 

Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma ja painopisteet 2025-2028

 

Tarkastuslautakunta 04.09.2025 § 50 

     

 

 Tarkastuslautakunta on asetettu hallinnon ja talouden hoidon tarkastuksen järjestämistä varten. Lautakunnan on arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla sekä arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää.

 

 Kuntalain §:n 121 mukaisesti tarkastuslautakunta laatii työnsä perustaksi arviointisuunnitelman tilikausille 2025 - 2028. Tarkastuslautakunta voi halutessaan saattaa arviointisuunnitelman valtuustolle tiedoksi. Arviointisuunnitelmaa voidaan valtuustokauden aikana päivittää, jos kunnan tilanne sitä vaatii.

 

Valmistelija Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

 

Esittelijä  Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

 

Päätösehdotus  Tarkastuslautakunta valmistelee arviointisuunnitelman vuosille 2025-2028.

Tarkastuslautakunta päättää, että valtuustokauden mittainen arviointisuunnitelma saatetaan valtuustolle tiedoksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

 

Tiedoksi   Valtuusto

 

 

 

Valtuusto 29.09.2025 § 81  

414/00.03.00.02/2025  

 

 

Päätös Valtuusto merkitsi tiedoksi tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelman vuosille 2025-2028.