Dynasty tietopalvelu
Liperin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.10.2025/Pykälä 229


Vuoden 2026 veroprosentit

 

 

Kunnanhallitus 20.10.2025 § 229 

479/02.03.01.00/2025      

 

Kuntalain 111 §:n mukaan valtuuston on päätettävä viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista. Verotusmenettelystä annetun lain 91 a §:n mukaan kunnan tulee ilmoittaa tuloveroprosentin suuruus Verohallinnolle verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä. Kunnan tulee ilmoittaa tuloveroprosentti vuodelle 2026 prosenttiyksikön kymmenyksen tarkkuudella. Kiinteistöverolain 11 §:n mukaan valtuusto määrää samalla kunnan kiinteistöveroprosenttien suuruuden laissa säädettyjen vaihteluvälien rajoissa. Vuoden 2026 tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit tulee ilmoittaa Verohallinnolle viimeistään maanantaina 17.11.2025.

 

Vuonna 2025 Liperin tuloveroprosentti on 9,50 %. Tuloveroprosentti on koko maassa keskimäärin 8,77 % ja Pohjois-Karjalassa 8,46 %. Verotuloilla painotetut keskimääräiset tuloveroprosentit ovat pienempiä, koska kaupunkien keskimäärin matalammat veroprosentit painottuvat. Liperissä tuloveroprosentin yhden kymmenyksen vaikutus kunnallisverokertymään on noin 230 000 euroa.

 

Liperissä vuonna 2025 voimassa olevat kiinteistöveroprosentit:

 

1. Yleinen kiinteistöveroprosentti 1,05 %.

2. Vakituisen asunnon kiinteistöveroprosentti 0,50 %

3. Muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 1,00 %

4. Voimalaitosten kiinteistöveroprosentti 3,10 %

5. Maapohjan kiinteistöveroprosentti 1,30 %

 

Kiinteistöveroprosenttien vaihteluvälit

 

1. Yleinen kiinteistöveroprosentti 0,93-2,00 %

2. Maapohjan yleinen kiinteistöveroprosentti 1,3-2,0 %

3. Vakituisen asunnon kiinteistöveroprosentti 0,41-1,00 %

4. Muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 0,93-2,00 %

5. Rakentamattoman rakennuspaikka 2,00-6,00 %

6. Voimalaitosten kiinteistöveroprosentti enintään 3,10 %

7. Yleishyödyllisen yhteisön veroprosentti 0,00-2,00 %

 

Liperin kuntastrategian mukaan veroprosenttien muutostarvetta tarkastellaan joka syksy talousarviovalmistelun yhteydessä.

 

 

Vaikutusten arviointi Lakisääteinen ilmoitusvelvollisuus ja kuntastrategian mukainen päätöksenteko

 

Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja

 

Esittelijä  Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus  Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit vuodelle 2026 vahvistetaan seuraavasti:

1. Tuloveroprosentti 9,50 %,
2. Yleinen kiinteistöveroprosentti 1,05 %,
3. Vakituisen asunnon kiinteistöveroprosentti 0,50 %,
4. Muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 1,00 %,
5. Voimalaitosten kiinteistöveroprosentti 3,10 % ja
6. Maapohjan kiinteistöveroprosentiksi 1,30 %.

 

Päätös Kunnanjohtajan uusi päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit vuodelle 2026 vahvistetaan seuraavasti:

1. Tuloveroprosentti 9,50 %,
2. Yleinen kiinteistöveroprosentti 1,05 %,
3. Vakituisen asunnon kiinteistöveroprosentti 0,50 %,
4. Muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 1,00 %,
5. Voimalaitosten kiinteistöveroprosentti 3,10 %,
6. Maapohjan kiinteistöveroprosentiksi 1,30 % ja
7. Yleishyödyllisen yhteisön veroprosentti 0,50 %.

-------------------------------------------------------------------------------------

Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit vuodelle 2026 vahvistetaan seuraavasti:

1. Tuloveroprosentti 9,50 %,
2. Yleinen kiinteistöveroprosentti 1,05 %,
3. Vakituisen asunnon kiinteistöveroprosentti 0,50 %,
4. Muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 1,00 %,
5. Voimalaitosten kiinteistöveroprosentti 3,10 %,
6. Maapohjan kiinteistöveroprosentiksi 1,30 % ja
7. Yleishyödyllisen yhteisön veroprosentti 0,50 %.

 

Ote Valtuusto/ sähköinen ilmoitus Verohallintoon

Lisätietoja Talous- ja hallintojohtaja p. 050 439 8005