RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Elinympäristölautakunta
Pöytäkirja 11.11.2025/Pykälä 127
Pöytäkirjoja ja yksihenkilöisten viranomaisten päätöksiä
Elinympäristölautakunta 11.11.2025 § 127
Liperin kunnan hallintosäännön 26 §:n mukaan asian ottamisesta kunnan hallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja. Puheenjohtajan ollessa estynyt varapuheenjohtaja voi tehdä ottopäätöksen. Vastaavasti esittelijän ollessa estynyt esittelijän sijainen voi tehdä ottopäätöksen. Asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä. Hallintosäännön 27 §:n mukaan kunnan viranomaisen on neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta ilmoitettava kunnanhallitukselle ja lautakunnalle niiden määräämällä tavalla niistä päätöksistä, jotka voidaan ottaa kunnanhallituksen ja lautakunnan käsiteltäväksi. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta tai päätöksen tekemisestä.
Seuraavat pöytäkirjat ja muistiot ilmoitetaan elinympäristölautakunnalle:
1. Urakkasopimusneuvottelu 25.9.2025, Manttaalitien vesijoh-
don saneeraus, Pöytäkirja
2. Työmaakokous 3 10.9.2025, Viinijärven koulun uudisraken-
taminen sekä peruskorjaus- ja muutostyöt, Pöytäkirja
3. Jälkitarkastus 1 2.10.2025, Kujatien kunnallistekniikan sanee-
raus, Pöytäkirja
4. Jälkitarkastus 1 3.10.2025, Paloaukean ja Jyrin yksiköiden lii-
kennejärjestelyt, Pöytäkirja
5. 1-vuoden takuutarkastus 22.10.2025, Liperin kunnan katu-
valojen saneeraus 2024, Pöytäkirja
6. Vastaanottotarkastus 22.10.2025, Liperin kunnan katuvalojen
saneeraus 2025, Pöytäkirja
7. Ylämyllyn kehityssuunnitelman ohjausryhmän 6. kokous,
3.11.2025, Muistio
8. Liperin kunnan vammaisneuvoston kokous 23.9.2025, Muis-
tio (linkki)
9. 1-vuoden takuutarkastus 25.9.2025, Liperin kirkonkylän
Keskustien peruskorjaus/Käpy hanke, Pöytäkirja
10. 2-vuoden takuutarkastus, 15.8.2025, Kirkkolahden palvelura-
kennuksen rakentaminen, Pöytäkirja
11. Työmaakokous 4, 18.9.2025, Välikangas I kunnallistekniikan
rakentaminen, Pöytäkirja
12. Työmaakokous 4 6.10.2025, Viinijärven koulun uudisraken-
taminen sekä peruskorjaus- ja muutostyöt, Pöytäkirja
13. Joensuun seudun liikennemallityöryhmä 23.9.2025, Muistio
14. Aloituskokous 25.9.2025, Manttaalitien vesijohdon sanee-
raus, Pöytäkirja
Seuraavat päätökset ilmoitetaan tiedoksi elinympäristölautakunnalle:
Tekninen johtaja:
§ 6/2025, avustuspäätös
§ 15-16/2025, hankintapäätös
§ 20-21/2025, myyntipäätös
§ 2/2025, viran järjestelypäätös
§ 262-289/2025, päätökset populuksessa ajalla 1.10.2025-
31.10.2025
Kaavoituspäällikkö:
§ 9-11/2025, vuokrauspäätös
Vesihuoltopäällikkö:
§ 57-58/2025, päätökset populuksessa ajalla 1.10.2025-
31.10.2025
Ruokapalvelupäällikkö:
§ 310-322/2025, päätökset populuksessa ajalla 1.10.2025-
31.10.2025
§ 27-59/2025, päätökset populuksessa 1.10.2025-31.10.2025
Isännöitsijä:
§ 38-41/2025, päätökset populuksessa ajalla 1.10.2025-
31.10.2025
Seuraavat asiat ilmoitetaan tiedoksi elinympäristölautakunnalle:
1. Saapunut kuulutus, Luonnos Joensuun alueellisen jätelauta-
kunnan jätetaksaksi nähtävänä, Joensuun alueellinen jätelau-
takunta (linkki)
2. Saapunut kuulutus, Luonnos saostus- ja umpisäiliölietteen jä-
tetaksaksi 1.1.2026, Joensuun alueellinen jätelautakunta
(linkki)
3. Valtuustoaloitteen käsittely – Valtuustoaloite lapsibudjetoin-
nin käyttöönottamiseksi Liperissä (linkki)
4. Ilmoitus päätöksen tiedoksiannosta, ISAVI/8464/2025, Alue-
hallintovirasto
5. Itä-Suomen aluehallintoviraston päätös 80/2025, Vesialueen
ruoppaus Heposelällä kiinteistöjen 426-405-48-42 ja
426-405-48-41 edustalla.
Päätösehdotus
Elinympäristölautakunta merkitsee asiat tiedokseen ja päättää, ettei niitä oteta kuntalain 92 §:n nojalla elinympäristölautakunnan käsiteltäväksi.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotus.