Dynasty tietopalvelu
Liperin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Elinympäristölautakunta
Pöytäkirja 11.11.2025/Pykälä 133


Kokousasian teksti

Vastine kuntalaisaloitteeseen Liperin terveysaseman linja-autopysäkin kunnostamiseksi

 

 

Elinympäristölautakunta 11.11.2025 § 133 

382/00.02.00.02/2025      

 

Liperin kuntaan on toimitettu kuntalaisaloite koskien Liperin terveyskeskuksen bussipysäkin kunnostamista. Aloitteessa todetaan, että rollaattoria käyttäville poistuminen bussin takaovesta on hankalaa. Bussin ja pysäkin välille jää iso rako, mikä hankaloittaa poistumista ja aiheuttaa vaaratilanteita. Aloitteessa tuodaan esille myös, uusien biokaasubussien on haastavaa parkkeerata kyseiselle pysäkille busseissa olevan matalan lattiatason vuoksi. Lisäksi bussipysäkin ympäristö on epäsiisti ja roskainen. Pysäkiltä puuttuu roskakori.

 

Aloitteessa toivotaan, että terveyskeskuksen bussipysäkki korjataan, siten että bussien on helppo ajaa pysäkille ja matkustajien turvallista nousta kyytiin ja kyydistä pois.

 

Vastine aloitteeseen

 

Liperin terveysaseman linja-autopysäkki on yksi Liperin vilkkaimmista ja käytetyimmistä pysäkeistä. Pysäkin käyttäjäkunnassa on paljon myös ikäihmisiä, joille sujuva ja turvallinen liikkumisympäristö on erittäin tärkeää. Esille nousseiden puutteiden vuoksi on Liperin terveysaseman linja-autopysäkin kunnostus ja uusiminen tarpeellista ottaa vuoden 2026 investointiohjelmaan yhdeksi INFRA puolen liikenneturvallisuuden parantamiskohteista.

 

Vaikutusten arviointi Liperin terveysaseman linja-autopysäkin kunnostuksella parannetaan pysäkkialueen liikkumisturvallisuutta ja käytettävyyttä sekä samalla alueen viihtyisyyttä.

 

Valmistelija Tekninen johtaja, hallintosihteeri

 

Esittelijä  Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus

Elinympäristölautakunta päättää, että Liperin terveysaseman linja-autopysäkin kunnostus ja uusiminen otetaan vuoden 2026 investointiohjelmaan liikenneturvallisuuden parantamiskohteeksi.

 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

Ote Aloitteen tekijä

Toimeenpano Elinympäristöpalvelut

Tiedoksi Infrapäällikkö

Lisätietoja Tekninen johtaja p. 050 467 3533