RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Elinympäristölautakunta
Esityslista 09.12.2025/Asianro 145
Liperin kunnan kaavoituskatsaus 2026
Elinympäristölautakunta 09.12.2025
594/10.00.00.00/2025
Lähtökohdat
Alueidenkäyttölain (AKL) 7 §:n mukaisesti kunnan tulee laatia vähintään kerran vuodessa katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole vaikutuksiltaan vähäisiä (kaavoituskatsaus). Siinä selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen. Kaavoituskatsauksesta on tiedotettava sen tarkoituksen kannalta sopivalla tavalla.
Kaavoituskatsauksen yhteyteen on kysynnän sitä edellyttäessä liitettävä arvio asumiseen varattujen tonttien riittävyydestä. Liperin kunta arvioi ja esittää tonttivarantoa erillisessä maankäytön toteuttamisohjelmassa sekä mm. kunnan internetsivuilla: www.Liperi.fi => Asuminen ja ympäristö => Tontit.
Kaavoituskatsaus 2026
Katsauksessa kerrotaan mitä maankäyttöön liittyviä kaavoja tai suunnitelmia on laadinnassa tulevana vuonna. Lisäksi kaavoituskatsaus pyrkii tarvittaessa hahmottamaan kaavoituksen näkymiä pidemmällekin tulevaisuuteen.
Tiedottamalla tulevista ja käynnissä olevista suunnitelmista ja kaavahankkeista, osalliset voivat valmistautua ottamaan osaa alueellaan tapahtuviin muutoksiin.
Kunnanhallitus päättäessään kaavoituskatsauksesta, samalla hyväksyy esitetyt uuden kaavahankkeet aloitettavaksi ilman eri päätöstä. Lisäksi kaavat tulevat tällöin myös vireille. Nämä osayleiskaavat ja asemakaavat on esitetty omilla otsikoillaan kaavoituskatsauksessa.
Kaavoituskatsaus 2026 on esityksen liitteenä.
Hallintosäännön 21 §:n 40. kohdan mukaisesti kunnanhallitus päättää vuosittaisesta kaavoituskatsauksesta (AKL 7 §). Alueidenkäyttölain uuden muutoksen tullessa voimaan vuonna 2026, esitetään, että kunnan velvollisuudesta laatia kaavoituskatsaus luovuttaisiin ja sen sijasta säädettäisiin, että kunnan olisi pidettävä yleisessä tietoverkossa tietoa kunnassa vireillä olevista kaavoista. Kunnan olisi pidettävä yleisessä tietoverkossa tietoa myös lähiaikoina vireille tulevista kaavoista, ellei kyse ole vähäisestä asemakaavamuutoksesta. Eli on mahdollisuus, että ko. kaavoituskatsaus on tässä muodossaan viimeinen, eikä kaavoja voi asettaa enää jatkossa vireille kaavoituskatsauksessa.
Vaikutusten arviointi Toteutetaan alueidenkäyttölain mukaista kunnan toimintaa ja tiedotetaan kaavoitukseen ja maankäyttöön liittyvistä seikoista osallisia.
Valmistelija Kaavoituspäällikkö
Esittelijä Tekninen johtaja
Päätösehdotus
Elinympäristölautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se
1. hyväksyy Liperin kunnan kaavoituskatsauksen 2026 liitteen mukaisesti,
2. hyväksyy esitetyt uudet kaavahankkeet aloitettavaksi ja vireille ja
3. kuuluttaa kaavoituskatsauksen nähtävilläolosta paikkakunnalla ilmestyvässä lehdessä, kunnan ilmoitustaululla ja kunnan internet-sivuilla sekä
4. asettaa kaavoituskatsauksen julkisesti nähtäville 30 vrk:n ajaksi kunnan ilmoitustaululle ja kunnan internetsivuille.
Päätös
Toimeenpano Elinympäristöpalvelut
Tiedoksi Kunnanhallitus, maankäyttö, rakennusvalvonta, infrapalvelut ja vesihuolto
Lisätietoja Kaavoituspäällikkö Jukka Haltilahti, 0400 125 152