Dynasty tietopalvelu Haku RSS Liperin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.01.2022/Pykälä 19



 

 

Haja-asutusalueen vesi- ja viemärihuoltohankkeiden avustusehdot

 

Elinympäristölautakunta 18.01.2022 § 13 

 

 

Liperin kunnassa on avustettu haja-asutusalueen vesi- ja viemärihuoltohankkeita valtuuston päätöksen 26.2.2018 § 11 mukaisesti.

Haja-asutusalueella rakentaminen on kunnassa vilkasta ja sen takia on tarpeen jatkaa vesiosuuskuntien / vesiyhtymien avustustamista valtuuston hyväksymän talousarvioon varattujen määrärahojen puitteissa.

 

Avustusehtoja on kuitenkin syytä päivittää ajantasaisiksi. Ehdoista tehdään selkeämmät määrittelemällä tarkemmin avustusten hakuaika, sekä valtuuttamaan tekninen johtaja tekemään päätökset avustusten myöntämisestä ja maksatuksesta sekä maksatusehdoista. Lisäksi on tehty pieniä korjauksia aiempiin ehtoihin. Viimeisin kunnan hyväksymä haja-asutusalueen vesihuollon yleissuunnitelma on hyväksytty kunnanvaltuustossa 19.6.2007 § 42. Avustettavien vesihuoltohankkeiden tulee olla tämän mukaisia ja kytkeytyä näin kunnan vesihuollon kokonaissuunnitelmaan.

 

 

Vaikutusten arviointi Avustusehtojen päivittäminen nopeuttaa vesi- ja viemärihuoltohankkeiden avustushakemusten käsittelyprosessia.

 

Valmistelija Hallintosihteeri

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Elinympäristölautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi liitteen mukaiset haja-asutusalueen vesi- ja viemärihuoltohankkeiden avustusehdot 1.1.2022 alkaen.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

Ote khall // valt

Toimeenpano elinympäristöpalvelut

Tiedoksi vesiosuuskunnat

Lisätietoja tekninen johtaja p. 050 467 3533

 

Kunnanhallitus 24.01.2022 § 19  

710/02.05.01.02.01/2020  

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy elinympäristölautakunnan esityksen ja esittää edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi liitteen mukaiset haja-asutusalueen vesi- ja viemärihuoltohankkeiden avustusehdot 1.1.2022 alkaen.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

Ote Valtuusto

Toimeenpano Elinympäristöpalvelut

Tiedoksi Vesiosuuskunnat

Lisätietoja Tekninen johtaja p. 050 467 3533

Ptk tark.