Dynasty tietopalvelu Haku RSS Liperin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.01.2022/Pykälä 14



 

 

Vuoden 2022 valtionosuuspäätökset

 

Kunnanhallitus 24.01.2022 § 14  

49/02.05.01.00.00/2022  

 

Valtiovarainministeriö on tehnyt 30.12.2021 valtionosuuspäätökset vuodelle 2022. Opetus- ja kulttuuriministeriö on tehnyt 31.12.2021 valtionosuuspäätöksen vuodelle 2022.

 

Vuoden 2022 talousarviossa Liperin kunnan peruspalvelujen valtionosuuksien ja veroperustemuutoksista johtuvien veromenetysten korvausten yhteismääräksi arvioitiin 33 850 000 euroa. Liitteenä olevan päätöksen mukaan Liperin kunnan peruspalvelujen valtionosuus on 27 314 040 euroa, mistä verotuloihin perustuva valtionosuuden tasaus on 9 639 882 euroa. Veroperustemuutoksista johtuvien veromenetysten korvaus on 6 620 756 euroa. Verolykkäysten takaisinperintä vähentää valtionosuuksia 48 823 euroa. Päätöksien mukaiset Liperin kunnan vuoden 2022 peruspalvelujen valtionosuudet ja veroperustemuutoksista johtuvien veromenetysten korvaukset vähennettynä verolykkäysten takaisinperinnällä ovat yhteensä 33 885 973 euroa.

 

Kotikuntakorvaukset kirjataan hyvinvointipalveluihin muun perusopetuksen ja esiopetuksen kustannuspaikoille. Vuonna 2022 Liperin kunnan kotikuntakorvausmenot ovat 1 192 344 euroa suuremmat kuin kotikuntakorvaustulot.

 

Vuoden 2022 talousarviossa OKM:n valtionosuuteen on varattu -2 650 000 euroa. OKM:n päätöksessä Liperin kunnan valtionosuus on -2 735 730 euroa. Valtionosuuden pienentyminen johtuu pääosin kunnan omarahoitusosuuden kasvusta toisen asteen koulutuksen kustannuksiin sekä valmistavan opetuksen ja pidennettyjen oppivelvollisuuksien vähentymisestä.

 

Kaikkiaan vuoden 2022 talousarvion valtionosuuksien tuloarvio on noin 50 000 euroa suurempi kuin lopulliset päätökset. Tuloarviota pienennetään ensimmäisen talouskatsauksen yhteydessä vastaamaan lopullisia valtionosuuspäätöksiä.

 

Jos kunta on tyytymätön valtionosuuspäätöksiin, sillä on oikeus tehdä kolmen kuukauden kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan kirjallinen oikaisuvaatimus.

 

 

Valmistelija Talousjohtaja

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee valtionosuuspäätökset tiedokseen ja hyväksyy liitteen mukaiset valtionosuudet vuodelle 2022.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

Lisätietoja talousjohtaja, p. 050 4646663

Ptk tark.