Dynasty tietopalvelu Haku RSS Liperin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.09.2022/Pykälä 174



 

 

Vastine Kristillisdemokraattien, Kokoomuksen, Perussuomalaisten ja Vihreiden valtuustoaloitteeseen kotihoidon kuntalisän maksamiseen

 

Hyvinvointilautakunta 25.08.2022 § 87 

 

 

Kristillisdemokraatit, kokoomus, perussuomalaiset ja vihreät ovat jättäneet valtuustoaloitteen 30.5.2022. Valtuustoaloitteessa esitetään kotihoidon tuen kuntalisän käyttöönottoa, joka olisi suuruudeltaan 300 € kuukaudessa, 3 600 €/vuosi. Kuntalisän voisi saada alle 3-vuotiaan lapsen kotona hoitamisesta. Hoitajan voisi toimia muukin kuin lapsen oma vanhempi. Valtuustoaloitteessa arvioidaan, että kotihoidon kuntalisällä voitaisiin vähentää varhaiskasvatuspaikkojen tarvetta sekä painetta rekrytointeihin ja investointeihin. Kuntalisän toivotaan olevan houkutin lapsiperheille muuttaa Liperiin.

 

Valtuustoaloite otetaan varhaiskasvatuksessa valmisteluun. Valmistelun aikana selvitetään

- kotihoidon tukea saavien lasten määrät tällä hetkellä

- kuntalisän maksamisen vaihtoehtoiset käytännöt

- mahdollinen verotulojen väheneminen

- arvioidaan alueet mistä lapsia mahdollisesti jäisi kotihoitoon

- vaikutus varhaiskasvatuksen käyttöön sekä talouteen

- muut esille nousevat seikat.

 

Kotihoidon tuen kuntalisään liittyvä selvitys valmistuu vuoden 2022 loppuun mennessä.

 

Valmistelija Varhaiskasvatuksen johtaja

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja Lappalainen Riitta

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta merkitsee tiedoksi kotihoidontuen kuntalisään liittyvän selvitystyön aloittamisen. Selvitys valmistuu 2022 vuoden loppuun mennessä.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

Ote Aloitteen tekijät, kunnanhallitus

Toimeenpano Varhaiskasvatus

Tiedoksi 

Lisätietoja Varhaiskasvatuksen johtaja p. 040 766 0940

 

Kunnanhallitus 19.09.2022 § 174  

68/00.02.00.01/2022  

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi hyvinvointilautakunnan päätöksen valtuustoaloitteessa esitetyn kotihoidontuen kuntalisään liittyvän selvitystyön aloittamisesta. Selvitys valmistuu 2022 vuoden loppuun mennessä.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

Ote Aloitteen tekijät

Lisätietoja Varhaiskasvatuksen johtaja p. 040 766 0940