Dynasty tietopalvelu Haku RSS Liperin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinympäristölautakunta
Pöytäkirja 06.06.2023/Pykälä 89


Nuorten paikan sijaintivaihtoehdot ja kaavoitushanke

 

 

Elinympäristölautakunta 06.06.2023 § 89 

336/10.02.03/2023      

 

Edeltävää asian käsittelyä

Valtuustoryhmät jättivät valtuuston kokouksessa 15.11.2021 valtuustoaloitteen liittyen nuorten oman ulkotilan saamiseksi Ylämyllylle. Elinympäristölautakunta käsitteli valtuustoaloitetta 14.12.2021 § 210 ja päätti silloin, että nuorten oman ulkotilan saamiseksi Ylämyllylle käynnistetään vuoden 2022 aikana selvitystyö yhdessä nuorten ja kunnan eri sidosryhmien kanssa.

 

Vuoden 2022 aikana selvitettiin ja kartoitettiin useita eri paikkoja minne nuorten paikka olisi järkevä kokonaisuuden kannalta sijoittaa. Elinympäristölautakunta päätti kokouksessaan 13.12.2022 § 215, että "Ylämyllyn nuorten paikan toteuttamista voidaan lähteä selvittämään Ammustien varressa olevan entisen varuskunnan aikaisen rakennelman yhteyteen.

 

Lähialueen asukkaille lähetettiin asiaan liittyvä tiedote 16.12.2022, jossa pyydettiin jättämään asiasta mielipide. Tiedotteessa todettiin mm. että oleskelupaikka tulee näillä näkymin olemaan väliaikainen arviolta 5-10 vuoden ajaksi, koska alueella on tulevaisuudessa muuttuvia maankäytön tarpeita. Vastustavaa palautetta annettiin yhteensä kahdeksan maanomistajan toimesta. Osin myös ko. sijainnin kehittämiseksi esitettiin ohjeita tai ehdotettiin uutta sijaintia kartalla.

 

24.11.2022 järjestettiin Ylämyllyn nuorisotalolla keskustelutilaisuus, jossa oli paikalla kunnan edustajia, elinympäristölautakunnan edustajia sekä nuorten edustajia. Keskusteluissa päädyttiin esittämään Ammustien varressa olevaa entisen varuskunnan aikaista rakennetta  Nuorten paikaksi.

 

Elinympäristölautakunta päätti 14.02.2023 § 35, että "Ylämyllyn nuorten paikka toteutetaan osaksi kunnan ulkopaikkaverkostoa Ammustien varressa olevan entisen varuskunnan aikaisen rakennelman yhteyteen. Päätöksestä jätettiin useita omistajien ja asukkaiden allekirjoittamia oikaisuvaatimuksia. Näissä myös ehdotettiin uusia sijainteja Nuorten paikalle. 

 

Elinympäristölautakunta päätti 14.03.2023 § 47 hylätä oikaisuvaatimukset, mistä jätettiin Itä-Suomen hallinto-oikeudelle valitus. Kunnanhallitus antoi 22.05.2023 § 128 asiaan liittyvän lausunnon, jossa se pyysi Itä-Suomen hallinto-oikeutta pitämään elinympäristölautakunnan sijoituspaikkapäätöksen voimassa. Valitus on edelleen käsittelyssä.  

 

Asian käsittely

Väliaikaista sijaintipäätöstä tehtäessä on kunta lähtökohtaisesti pyrkinyt huomioimaan toiminnan luonne ja asiaan liittyvät muut seikat, kuten sijaintiin soveltuva maankäyttö, lähialueen maankäyttö ja nykyinen ja tuleva kaavoitustilanne. Sijaintia on tutkittu useasta lähialueen eri vaihtoehdosta ja näistä tuolloin soveltuvimmaksi arvioitu sijainti valittiin.

 

Niin itse em. päätöksien edeltävissä käsittelyissä sekä lausunnon antamisessa Itä-Suomen hallinto-oikeudelle, annettiin mm. esityksiä laatia laajempi selvitys eri sijaintivaihtoehdoille. Lisäksi tehdyt päätökset ovat saaneet aikaan runsaasti saman suuntaista yleistä keskustelua ja palautetta.

 

Sen perusteella kunnanhallitus on harkinnut, että eri sijaintivaihtoehtoja koskeva selvitysprosessi on syytä aloittaa uudelleen eri sijaintivaihtoehtojen löytämiseksi ja näiden ominaisuuksien tarkemmaksi vertailuksi. Sen perusteella tavoitteena on osoittaa Nuorten paikalle pysyvän sijainti.  

 

Jatkoselvityksissä myös selviää, liittyykö Nuorten paikan sijaintiin ja käyttöön sellaisia vaikutuksia, jotka edellyttäisivät asian ratkaisemista asemakaavalla.

 

Vaikutusten arviointi Selvitystyöllä ja tarvittaessa laadittavalla asemakaavalla tuetaan Ylämyllyn alueen nuorille tarkoitettuja palveluita nuorten toiveen ja tehtyjen aloitteiden mukaisesti.

 

Valmistelija Kaavoituspäällikkö

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Liperin elinympäristölautakunta päättää;

1. aloittaa Nuorten paikan eri sijaintivaihtoehtojen selvittämistyön vaikutustenarviointeineen sekä

2.  esittää kunnanhallitukselle, että se päättää aloittaa Nuorten paikkaan liittyvän kaavoitushankkeen käynnistämisen, mikäli asian ratkaiseminen vaatii asemakaavan muutosta.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

Ote Kunnanhallitus

Toimeenpano Elinympäristöpalvelut

Tiedoksi Nuorisovaltuusto, keskushallinto, hyvinvointipalvelut

Lisätietoja Tekninen johtaja puh. 050 467 3533