RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.06.2023/Pykälä 141
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanhallituksen edustajien valinta lautakuntiin, toimikuntiin ja ohjeet eri yhteisöjen kokousedustajille
Kunnanhallitus 12.06.2023 § 141
461/00.00.01.03/2021
Kunnanhallituksen edustajat lautakunnissa
Hallintosäännön 119 §:n mukaan kunnanhallituksen puheenjohtajalla, kunnanjohtajalla ja kunnanhallituksen määräämällä edustajalla on lautakunnissa läsnäolo- ja puheoikeus.
Hallintosäännön 120 §:n mukaan kunnanhallitus voi määrätä edustajansa muihin toimielimiin. Edustajaksi voidaan määrätä myös kunnanhallituksen varajäsen tai kunnanjohtaja. Edustajaa ei määrätä seuraaviin toimielimiin: tarkastuslautakunta, valtuuston tilapäinen valiokunta ja vaalilaissa säädetyt vaalitoimielimet.
Hallintosäännön § 7 mukaan kunnanhallitus valitsee henkilöstöjaostoon puheenjohtajan, 4 jäsentä ja 4 varajäsentä. Jäsenet ja varajäsenet ovat kunnanhallituksen jäseniä tai varajäseniä. Henkilöstöjaosto valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan.
Kunnanhallituksen toimikuntien ja työryhmien asettaminen
Kuntalain ja hallintosäännön mukaan kunnanhallitus voi asettaa toimikuntia ja työryhmiä määrätyn tehtävän hoitamista varten. Toimikausi on sama kuin kunnanhallituksen toimikausi.
Ohjeet eri yhteisöjen kokousedustajille
Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan toiminnan omistajaohjauksesta. Kuntalain 46 §:n mukaan omistajaohjaus tarkoittaa toimenpiteitä, joilla kunta omistajana tai jäsenenä myötävaikuttaa yhtiön ja muun yhteisön hallintoon ja toimintaan.
Hallintosäännön 19 §:n mukaan kunnanhallitus nimeää kunnan ehdokkaat tytäryhteisöjen hallituksiin. Hallintosäännön 21 §:n mukaan kunnanhallitus antaa tarvittaessa ohjeen kunnan edustajille kuntayhtymissä ja -yhtiöissä ja seudullisissa toimielimissä (kohta 5) ja päättää ehdokkaiden nimeämisestä yhteisöjen hallintoelimiin ja niiden tilintarkastajiksi silloin, kun kunnalla asianomaisten sääntöjen tai sopimusten mukaan on siihen oikeus, ellei toisin ole säädetty (kohta 19).
Kunnanhallitukselle on jaettu esityslistan oheismateriaalina lista valittavista edustajista lautakuntiin, muihin toimielimiin sekä yhteisöihin ja ohjeet yhtiökokousedustajille.
Valmistelija Hallintopäällikkö
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus valitsee edustajat lautakuntiin, valitsee jäsenet toimikuntiin, sekä valitsee edustajat yhteisöihin ja antaa ohjeet yhtiökokousedustajille.
Päätös Kunnanhallitus nimesi edustajat liitteen mukaisesti.
Ote asianosaiset
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |