RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 155
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Nimeämispyyntö Pohjois-Karjalan maakuntakaava 2040, 2. vaihe ohjausryhmään
Kunnanhallitus 19.06.2023 § 155
461/00.00.01.03/2021
Pohjois-Karjalan maakuntakaava 2040, 2. vaihe (Energia ja maisemat) on käynnistetty maakuntahallituksen 22.5.2023 tekemällä päätöksellä. Uusi vaihemaakuntakaava käsittää koko Pohjois-Karjalan maakunnan alueen ja sen teemoina ovat erityisesti sähkönsiirto, uusiutuvan energian kysymykset (mm. tuulivoima, aurinkoenergia) sekä maisema- ja pohjavesiasiat. Kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on parhaillaan lausunnolla ja nähtävillä 30.6.2023 saakka.
Pohjois-Karjalan jokaista kuntaa pyydetään nimeämään 1 edustaja ja varaedustaja vaihemaakuntakaavan ohjausryhmään. Nimeämisissä tulee mahdollisuuksien mukaan kiinnittää huomiota sukupuolten tasa-arvoiseen edustukseen.
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää 1 edustajan ja varaedustajan Pohjois-Karjalan maakuntakaavan 2040 2. vaihe (Energia ja maisemat) ohjausryhmään.
Päätös Kunnanhallitus nimesi Pohjois-Karjalan maakuntakaavan 2040 2. vaihe (Energia ja maisemat) ohjausryhmään varsinaiseksi edustajaksi tekninen johtaja Jouni Pekonen ja varaedustajaksi kunnanhallituksen puheenjohtaja Kirsi Koppinen.
Ote kirjaamo@pohjois-karjala.fi, Jouni Pekonen, Kirsi Koppinen
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |