Dynasty tietopalvelu Haku RSS Liperin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinympäristölautakunta
Pöytäkirja 10.10.2023/Pykälä 135


Vesihuoltovastaavan (256007) tehtävän täyttöluvan myöntäminen

 

Henkilöstö- ja työllisyysjaosto 21.08.2023 § 129 

     

 

Vesihuoltovastaavan (ent. laitosvastaava) vakanssi (256007) on vapautunut 19.7.2023 alkaen.

 

Vesihuoltovastaavan tehtävä otettiin käyttöön v. 2021. Vesihuoltovastaava on toiminut vesihuoltopäällikön työparina erilaisissa vesihuoltolaitoksen toimintaan liittyvissä tehtävissä, vastaten erityisesti laitosten ja verkostojen huollosta ja kunnossapidosta.

  

Jatkossa vesihuoltovastaava tulee toimimaan vesihuoltoasentajien työnjohtajana entistä näkyvämmässä roolissa huolehtien laitosten ja verkostojen huolto- ja korjaustöitten järjestämisestä ja aikatauluttamisesta. Tehtävään kuuluu lisäksi mm. vesihuoltolaitoksen toimintaan liittyvien tehtävien ja asiakirjojen valmistelua, osallistuminen osaltaan vesihuollon investointihankkeitten toteuttamiseen, tulosalueen työvuorosuunnittelu sekä uusittavan asiakastieto-järjestelmän varakäyttäjänä toimiminen.

 

Tehtävän täyttämisellä mahdollistetaan vesihuoltopäällikön ajankäytön kohdistaminen osaltaan mm. vesihuoltolaitoksen hallintoon ja kehittämiseen liittyviin tehtäviin.

 

Tehtävä/virka Vesihuoltovastaavan tehtävä

Vakanssinumero 256007

Hinnoittelutunnus 50102014

Tehtäväkohtainen palkka 2 601,78 €/kk

Työaikamuoto Yleistyöaika 38,25 h/vko

Palvelusuhteen kesto Toistaiseksi voimassa oleva 1.10.2023 alkaen

 

Vaikutusten arviointi Palkkamäärärahat on huomioitu talousarviossa ja vakanssi on henkilöstösuunnitelmassa

 

Valmistelija Vesihuoltopäällikkö

 

Esittelijä Henkilöstöpäällikkö

 

Päätösehdotus Henkilöstö- ja työllisyysjaosto myöntää täyttöluvan vesihuoltovastaavan (256007) tehtävälle 1.10.2023 alkaen.

 

Päätös Henkilöstö- ja työllisyysjaosto päättää siirtää asian jatkovalmisteluun.

 

Lisätietoja tekninen johtaja puh. 050 467 3533

 

 

Elinympäristölautakunta 10.10.2023 § 135 

461/01.01.01.02/2023      

 

Henkilöstö- ja työllisyysjaosto on käsitellyt vesihuoltovastaavan (256007) vakanssin täyttölupaa kokouksessaan 21.8.2023 ja päättänyt siirtää asian jatkovalmisteluun elinympäristöpalveluille tehtävänkuvan täydentämiseksi. Palvelualueella on pohdittu vesihuoltovastaavan vakanssin tehtävänkuvaa siten, että se vastaa monipuolisesti vesihuoltolaitoksen sekä infrapalveluiden toiminta-alueiden asettamiin vaatimuksiin.

 

Vesihuoltovastaava tulee toimimaan näkyvässä roolissa huolehtien laitosten ja verkostojen huolto- ja korjaustöitten järjestämisestä ja aikatauluttamisesta. Tehtävään kuuluu lisäksi mm. vesihuoltolaitoksen toimintaan liittyvien tehtävien ja asiakirjojen valmistelua, osallistuminen osaltaan vesihuollon investointihankkeitten toteuttamiseen, tulosalueen työvuorosuunnittelu sekä uusittavan asiakastieto-järjestelmän varakäyttäjänä toimiminen.

 

Vesihuoltovastaavan työpanosta suunnataan myös infrapalveluille, joissa hänen työnkuvaansa kuuluu kuntalaisten yhteydenottojen käsittely yhdessä infrapäällikön kanssa, infraomaisuuden inventoinnit, aurauksien laatutarkastukset, sorateiden kuntotarkastukset ja kunnostustoimien järjestäminen ja Duunipajan yhteyshenkilönä toimiminen.

 

Tehtävän täyttämisellä mahdollistetaan vesihuoltopäällikön sekä infrapäällikön ajankäytön kohdistaminen osaltaan mm. vesihuoltolaitoksen ja infrapalveluiden hallintoon, esihenkilötyöhön ja kehittämiseen liittyviin tehtäviin.

 

 

Valmistelija Vesihuoltopäällikkö

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus elinympäristölautakunta puoltaa ja esittää edelleen henkilöstö- ja työllisyysjaostolle vesihuoltovastaavan (256007) tehtävän täyttöluvan myöntämistä.

  

Keskustelun kuluessa Heikki Piiroinen esitti teknisen johtajan esityksestä poiketen, että elinympäristölautakunta säästöjen saamiseksi kuntatalouteen esittää henkilöstö- ja työllisyysjaostolle, että vesihuoltovastaavan täyttölupaa ei myönnetä. Piiroisen esitystä kannatti Tiina Savolainen.

 

Emilia Kangaskolkka esitti, että elinympäristölautakunta palauttaa vesihuoltovastaavan täyttöluvan jatkovalmisteluun tehtävänkuvan selkeyttämiseksi. Kangaskolkan esitystä kannatti Tapio Mustonen

 

Puheenjohtajan esityksestä päätettiin suorittaa asiassa nimenhuutoäänestys siten, että ne, jotka kannattavat Kangaskolkan pohjaehdotusta äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Piiroisen tekemää kannatettua päätösehdotusta äänestävät EI.

 

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 6 JAA ääntä (Varis, Hartikainen, Kangaskolkka, Kuikka, Mustonen ja Viitaniemi) ja 3 EI ääntä (Mutanen, Piiroinen ja Savolainen). Puheenjohtaja totesi äänestyksen tulokseksi tulleen 6-3.

 

Puheenjohtajan esityksestä päätettiin suorittaa nimenhuutoäänestys siten, että ne, jotka kannattavat Teknisen johtajan pohjaehdotusta äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Kangaskolkan tekemää kannatettua päätösehdotusta äänestävät EI.

 

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 0 JAA ääntä ja 8 EI ääntä (Varis, Hartikainen, kangaskolkka, Mutanen, Kuikka, Savolainen ja Viitaniemi) ja yksi tyhjä (Piiroinen). Puheenjohtaja totesi äänestyksen tulokseksi tulleen 8-0.

 

Päätös Elinympäristölautakunta päätti siirtää asian jatkovalmisteluun tehtävänkuvan selkeyttämiseksi.

 

Lisätietoja tekninen johtaja puh. 050 467 3533