Dynasty tietopalvelu Haku RSS Liperin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinympäristölautakunta
Pöytäkirja 10.10.2023/Pykälä 126


Pöytäkirjoja ja yksihenkilöisten viranomaisten päätöksiä

 

Elinympäristölautakunta 10.10.2023 § 126 

  

 

 

Liperin kunnan hallintosäännön 26 §:n mukaan asian ottamisesta kunnan hallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja. Puheenjohtajan ollessa estynyt varapuheenjohtaja voi tehdä ottopäätöksen. Vastaavasti esittelijän ollessa estynyt esittelijän sijainen voi tehdä ottopäätöksen. Asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä. Hallintosäännön 27 §:n mukaan kunnan viranomaisen on neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta ilmoitettava kunnanhallitukselle ja lautakunnalle niiden määräämällä tavalla niistä päätöksistä, jotka voidaan ottaa kunnanhallituksen ja lautakunnan käsiteltäväksi. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta tai päätöksen tekemisestä.
 

Seuraavat pöytäkirjat ja muistiot ilmoitetaan elinympäristölautakunnalle:
1. Urakkasopimusneuvottelu 11.9.2023, Penttilän päiväkodin

 piha-alueen aita, Pöytäkirja
2. Liperin katuvalojen saneeraus, Työmaakokous 4, 3.8.2023,

 Pöytäkirja

3. Liperin katuvalojen saneeraus, Työmaakokous 5, 7.9.2023,

 Pöytäkirja

4. Ylämyllyn Kononovinharjun kunnallistekniikan rakentaminen,

 Jälkitarkastus, 3.8.2023, pöytäkirja

5. Urakkasopimusneuvottelu 8.9.2023, Pärnävaaran ensilu-

 menladun valaistuksen rakentaminen, pöytäkirja

6. Ylämyllyn vedonottamon rakentaminen, Työmaakokous 2,

 7.8.2023, pöytäkirja

7. Keskustien katusuunnittelu, Suunnittelukokous 5, 22.9.2023,

 pöytäkirja

8. Jyrin alueen jk + pp väylät, Työmaakokous 5, 4.9.2023, pöytä-

 kirja

9. Jyrin alueen jk + pp väyltä, Vastaanottokokous, 28.9.2023,

 pöytäkirja

10. Joensuun veden sekä Kontiolahden, Liperin ja Polvijärven

 kuntien yhteistyötapaaminen / Polvijärven siirtolinja,

 26.9.2023, muistio

11. Liperin kunnan Ylämyllyn taajaman Karmikujan kunnallistek-

 niikka ja Honkalammen palvelukeskuksen vesihuolto v. 2022,

 1 vuoden takuutarkastus, 3.10.2023, pöytäkirja

12. Jyrin liikuntahallin väliverhojen uusiminen, Urakkasopimus-

 neuvottelu 4.10.2023, pöytäkirja

 

Seuraavat päätökset ilmoitetaan tiedoksi elinympäristölautakunnalle:
Tekninen johtaja:
§ 31/2023, Hankintapäätös
§ 14/2023, Tehtävän täyttöpäätös

§ 250 - 286/2023, päätökset populukseen ajalla 1.9-30.9.2023
 

Kaavoituspäällikkö:
§ 9-10/2023, Lupapäätös
§ 14/2023, Osoitteistopäätös

 

Rakennustarkastuspäällikkö:

§ 130 - 147/2023, päätetyt luvat ja hyväksytyt työnjohtajat

 1.9. - 30.9.2023

 Lisäksi käsitellyt 7 toimenpideilmoitusta

 

Vesihuoltopäällikkö:

§ 52 - 62/2023, päätökset populukseen ajalla 1.9-30.9.2023

 

Kiinteistörakennusmestari:

§ 54 - 56/2023, päätökset populukseen ajalla 1.9-30.9.2023
 

Liikunta- ja ulkopaikkamestari:

§ 60 - 65/2023, päätökset populukseen ajalla 1.9-30.9.2023
 

Ruokapalvelupäällikkö:

§ 246 - 277/2023, päätökset populukseen ajalla 1.9-30.9.2023
 

Siivoustyönjohtaja:

§ 301 - 396/2023, päätökset populukseen ajalla 1.9-30.9.2023
 

Isännöitsijä:
§ 1/2023, Hankintapäätös

§ 32 - 37/2023, päätökset populukseen ajalla 1.9-30.9.2023

 

Ympäristötarkastaja:
§ 8/2023, Ympäristöpäätös

§ 2/2023, Ajoneuvoja koskeva päätös


Seuraavat asiat ilmoitetaan tiedoksi elinympäristölautakunnalle:
1. Vastaus ruoppaus- ja niittoilmoitukseen 30.8.2023, Liperi,

 426-409-29-17, POKELY/1319/2023
2. Vastaus ruoppaus- ja niittoilmoitukseen 30.8.2023, Liperi,

 426-409-0029-0006, POKELY/1261/2023

3. Vastaus ruoppaus- ja niittoilmoitukseen 18.9.2023, Liperi,

 426-405-33-34, POKELY/1338/2023

4. Päätös yksityisen tien valtionavustuksen maksatuksesta

 19.9.2023, Notkolan yksityistie, 000-2007-K20390, Liperi,

 POSELY/1929/2022

5. Lausunto 29.9.2023, Sysmäjärvi-Heposelän alueen yhteis-

 tarkkailu kesä-elokuu 2023, SKYT

6. Saapunut kuulutus 4.10.2023, Ympäristönsuojelulain 136 §:n

 mukainen päätös pilaantuneen maaperän ja pohjaveden puh-

 distamisesta, POKELY/1293/2023 (linkki)


 

Päätösehdotus Elinympäristölautakunta merkitsee asiat tiedokseen ja päättää, ettei niitä oteta kuntalain 92 §:n nojalla elinympäristölautakunnan käsiteltäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus