Dynasty tietopalvelu Haku RSS Liperin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinympäristölautakunta
Pöytäkirja 10.10.2023/Pykälä 132


Elinympäristölautakunnan vastine tarkastuslautakunnan vuoden 2022 arviointikertomukseen

 

 

Elinympäristölautakunta 10.10.2023 § 132 

524/00.03.00.02/2022      

 

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on valmisteltava valtuuston päätettäväksi hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet toteutuneet, ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.

 

Tarkastuslautakunta on arvioinut kunnan vuoden 2022 toimintaa 24.5.2023 päivätyssä arviointikertomuksessa. Arviointia on suoritettu myös lautakuntakohtaisesti ja tarkastuslautakunnan jättäessä arviointikertomuksen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi se on pyytänyt, että esitetyistä havainnoista saataisiin lautakunnilta selvitykset siten, että ne voidaan käsitellä valtuuston kokouksessa vuoden 2023 loppuun mennessä.

 

Tarkastuslautakunta on arviointikertomuksessa arvioinut seuraavia kuntastrategisia painopisteitä:

-          Liperi kasvaa

-          lisää työllisyyttä ja elinvoimaisuutta

-          houkutteleva työnantaja

-          vakaa talous

 

Tarkastuslautakunnan mukaan lähes kaikki elinympäristölautakunnan toimivaltaan kuuluvat investoinnit ja kehityshankkeet, kuten Liperin kouluhanke, Pärnävaaran MasterPlan, Kirkonkylän keskustavisio ja kävelyn- ja pyöräilyn edistämishanke ovat edenneet tavoitteiden mukaisesti.

 

Elinympäristölautakunnan toimivaltaan kuuluvista asioita tarkastuslautakunta on kehottanut kiinnittämään huomiota, että kaavoituksessa huomioidaan kunnan strategian mukaisesti se, että kunnalla olisi jatkuvasti luovutettavia yritys- ja asuintontteja kaikissa taajamissa. Lisäksi taajamien ja kylien kehittämisessä tulee keskittyä yksittäisiin isompiin hankkeisiin, kuten tietoliikenneyhteyksiin erityisesti haja-asutusalueella.

 

Elinympäristölautakunta ottaa tarkastuslautakunnan esitykset huomioon tavoitteiden asettamisessa sekä vuoden 2024 käyttösuunnitelman laadinnassa.

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Elinympäristölautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle pykälässä esitetyn selvityksen tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus

 

Ote kunnanhallitus//valtuusto

Lisätietoja tekninen johtaja puh. 050 467 3533