Dynasty tietopalvelu Haku RSS Liperin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinympäristölautakunta
Pöytäkirja 07.11.2023/Pykälä 157


Aloite padelkentän rakentamisesta Liperin kunnan alueelle

 

Hyvinvointilautakunta 24.08.2023 § 72 

     

 

Kuntaan on saapunut aloite 366/2023 padelkentän rakentamisesta Liperin kunnan alueelle. Aloitteessa kentän sijoituspaikaksi ehdotetaan Viinijärven tenniskentän viereistä entisen tenniskentän paikkaa. Aloitteen mukaan Viinijärven tenniksen alla on noin 20 harrastajaa ja mahdollisia lisäharrastajia voisi löytyä muista liperiläisistä.

 

Padelia pelataan sisä- tai ulkotiloissa 10x20m kentällä ensisijaisesti nelinpelinä. Padelissa pisteet lasketaan kuten tenniksessä, mutta pienemmän pelialueen, palloralleissa mukana olevien seinien sekä lyhyemmän mailan vuoksi peli soveltuu matalan kynnyksen lajista aina huippu-urheiluun asti.

 

Heinäkuussa 2023 Suomessa oli padelkentät 128 eri paikkakunnalla. Liperiä lähimmät padelkentät löytyvät Joensuun kuntokeitaalta; 4 sisäkenttää ja 3 ulkokenttää, Padel Joensuun 1 ulkokenttä sekä Padel Club Joensuun 8 sisäkenttää Lehmosta. Kunnallisia padelkenttiä ei Pohjois-Karjalan alueelle ole toistaiseksi rakennettu.

 

Hyvinvointilautakunta on käsitellyt 20.8.2020 §:ssä 75 kuntaan saapuneen aloitteen kiinteiden ulkoliikuntakuntoilutelineiden hankkimiseksi Viinijärven pururadalle. Hyvinvointilautakunta päätti kiinteiden ulkokuntosalilaitteiden hankkimisen huomioon ottamisesta ja selvittämisestä lähiliikuntapaikkasuunnitelman mukaisen Viinijärven koulun ja -päiväkodin pihan kehittämissuunnitelman yhteydessä.

 

Nopsakin ulkoilualueen ja Liperin kirkonkylän koulukeskuksen liikunta- ja urheilualueen yleissuunnitelmassa on tehty paikkavaraus sekä ulkokäyttöön soveltuvalle padelkentälle että ulkokuntosalilaitteistolle.

 

 

Vaikutusten arviointi Matalan kynnyksen lajina padel soveltuu kaikenikäisille harrastajille ja toteutuessaan lisäisi harrastusmahdollisuuksia Liperin kunnan alueella.

 

Valmistelija Vapaa-aikapäällikkö Partanen Reetta

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja Lappalainen Riitta

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta esittää elinympäristölautakunnalle, että Viinijärven kehittämissuunnitelmassa ja/tai Viinijärven koulun remontti- ja uudisrakennustyön liittyvissä suunnitelmissa tehdään paikkavaraukset ulkokäyttöön soveltuvalle padelkentälle sekä ulkokuntosalille.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

Ote Aloitteen tekijät, elinympäristölautakunta

Lisätietoja Vapaa-aikapäällikkö puh. 0400 678 799

 

 

 

 

Elinympäristölautakunta 07.11.2023 § 157 

366/00.02.00.02/2023      

 

Viinijärven kehittämissuunnitelmassa on tutkittu ja selvitetty padelkentän ja ulkokuntosalin mahdollista sijaintia. Kehittämisuunitelmaluonnoksessa on esitetty alustavaa paikkavarusta mahdolliselle padelkentälle ja ulkokuntosalille Viinijärven urheilustadionin läheissyyteen.

 

Valmistelija Tekninen johtaja

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Elinympäristölautakunta päättää, että Viinijärven kehittämissuunnitelmassa otetaan huomioon padelkentän sekä ulkokuntosalin paikkavarukset.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus

 

Ote aloitteen tekijä, hyvinvointilautakunta

Lisätietoja tekninen johtaja puh. 050 467 3533