RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 23.02.2026/Pykälä 12
Kokoukseen jätetyt valtuustoaloitteet
Kaupunginvaltuusto 23.02.2026 § 12
Puheenjohtaja: Kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloite annetaan puheenjohtajalle.
Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteesta tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.
Valtuusto: Valtuusto merkitsi tiedoksi seuraavan kirjallisesti annetun valtuustoaloitteen:
Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloite 23.2.2026 Nurmeksen kylät.
Valtuustoaloite lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
Kaupunginvaltuusto ei käynyt aloitteesta lähetekeskustelua.
Valtuustoaloite on pykälän liitteenä.