RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta
Pöytäkirja 31.03.2026/Pykälä 23
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta 31.03.2026 § 23
Nurmeksen kaupungin hallintosäännön 124 §:n mukaan kokouskutsun antaa ja allekirjoittaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat (asialista). Esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä.
Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla.
Osallistuminen sähköiseen kokoukseen on mahdollistettu yhtäläisin näkö- ja ääniyhteyksin kuntalain 99 §:n ja hallintosäännön 121 §:n mukaisesti luottamushenkilöiden verkkopalvelulla ja Teams-kokouksella.
Puheenjohtaja: Koska kokouskutsu on annettu ja lähetetty hallintosäännön mukaisesti ja enemmän kuin puolet jäsenistä oli läsnä, todetaan kokous laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Osallistuminen sähköiseen kokoukseen on mahdollistettu yhtäläisin näkö- ja ääniyhteyksin kuntalain 99 §:n ja hallintosäännön 119 §:n mukaisesti luottamushenkilöiden verkkopalvelulla ja Teams-kokouksella.