RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta
Pöytäkirja 31.03.2026/Pykälä 29
Nurmeksen lukion lukuvuosimaksu 1.8.2026 alkaen
Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta 31.03.2026 § 29
96/02.05.00.00/2026
Sivistysjohtaja: Joulukuussa 2025 lukiolain 34 a -pykälään tehdyn muutoksen mukaan koulutuksen järjestäjän on 1.8.2026 alkaen perittävä lukuvuosimaksu koulutukseen hyväksytyltä kolmannen maan kansalaiselta, joka hakee oleskelulupaa opiskelun perusteella tai oleskelee maassa opiskelun perusteella myönnetyllä oleskeluluvalla.
Lukuvuosimaksu peritään myös etäopetuksessa lukiokoulutukseen sisältyviä opintoja suorittavalta opiskelijalta.
Kolmannen maan kansalaisella tarkoitetaan muun maan kuin Euroopan unionin jäsenvaltion, Islannin, Liechtensteinin, Norjan tai Sveitsin kansalaista. Velvoite koskee 1.8.2026 tai sen jälkeen opintonsa aloittavia opiskelijoita. Maksuvelvollisuus ei koske niitä opiskelijoita, joilla on EU-oikeuteen perustuva oleskeluoikeus tai muu lainsäädännössä määritelty vapauttava peruste, kuten esim. tilauskoulutukseen osallistuminen tai tilapäinen, korkeintaan vuoden mittainen vaihto-opiskeluohjelma. Maksuvelvollisuutta ei sovelleta myöskään tilapäistä suojelua saaviin henkilöihin (esim. ukrainalaiset) eikä kansainvälisen suojelun piirissä oleviin henkilöihin.
Koulutuksen järjestäjien saamassa rahoituksessa maksullisuuden piirissä olevia opiskelijoita ei enää huomioida valtionosuusrahoituksessa. Lukuvuosimaksulla katetaan koulutuksen järjestämisestä aiheutuvat kustannukset, ja lukuvuosimaksun tulee olla vähintään keskimääräisen yksikköhinnan suuruinen. Kustannusten ja lukuvuosimaksun määrittelyssä on huomioitava, että opiskelijakohtainen vuosikustannus vaihtelee lukioittain siten, että yksikköhinta on korkeampi pienissä lukioissa. Valtiovarainministeriö ja opetushallitus ovat vahvistaneet nuorten lukiokoulutuksen keskimääräiseksi yksikköhinnaksi vuodelle 2026 8 953,47 €. Nurmeksen kaupungin koulutuksenjärjestäjäkohtainen yksikköhinta vuodelle 2026 on 12 066,10 €.
Lukiolain 35 §:n mukaan opintososiaaliset edut, kuten maksuton ateria ja oppivelvollisuuslain 17 §:n mukainen maksuttomuus (opiskelumateriaalit ja -tarvikkeet) eivät sisälly lukuvuosimaksuun. Koulutuksen järjestäjä voi kuitenkin päätöksellään tarjota lukuvuosimaksuvelvollisille opiskelijoille em. opintososiaaliset edut maksutta. Asumiseen liittyvät kustannukset eivät sisälly opintososiaalisiin etuihin.
Lukuvuosimaksullinen koulutus on osa koulutuksen järjestäjän normaalia koulutustoimintaa, jonka tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa. Lukuvuosimaksun määrittelyn yhteydessä koulutuksen järjestäjän tulee lisäksi laatia periaatteet maksujen mahdollisille hyvityksille ja palautuksille, jos lukuvuosimaksuvelvollinen opiskelija keskeyttää opintonsa tai hänen oleskelulupansa peruste muuttuu.
Sivistysjohtaja: Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta päättää
1.Nurmeksen lukiossa otetaan käyttöön 1.8.2026 ja sen jälkeen opintonsa aloittaville kolmansien maiden kansalaisille lukuvuosimaksu, joka on vuosittain voimassa oleva koulutuksen järjestäjäkohtainen yksikköhinta.
2.Maksua sovelletaan niihin kolmansien maiden kansalaisiin, joilla ei ole laissa säädettyä maksuvapautusperustetta.
3.Lukuvuosimaksu tulee suorittaa lukuvuosittain ennen opintojen aloittamista.
4.Koulutuksen järjestäjä hyvittää tai palauttaa jäljellä olevan lukuvuosimaksun tilanteessa, jossa opiskelu keskeytyy perustellusta syystä tai opiskelijan oleskeluluvan peruste muuttuu siten, että opiskelijalla ei enää ole velvollisuutta maksaa lukuvuosimaksua.
5.Nurmeksen kaupunki tarjoaa lukuvuosimamaksuvelvollisille, oppivelvollisiin rinnastettavillen opiskelijoille maksuttoman aterian ja muut opintososiaaliset edut lukiolain 35 §:n ja oppivelvollisuuslain 17 §:n mukaisesti.
Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta:
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.