RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Romanityöryhmä
Pöytäkirja 19.04.2023/Pykälä 13
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Paikallisen romaniväestön nykyistä parempi tavoittaminen
Romanityöryhmä 19.04.2023 § 13
46/00.02.05/2023
Keskustelua siitä, millä tavoin olisi mahdollista tavoittaa paikallinen romaniväestö nykyistä paremmin.
Puheenjohtaja: Romanityöryhmä päättää miettiä keinoja parempaan tavoittamiseen.
Romanityöryhmä: Keskusteltiin yhteistyön aloittamisesta paikallisen Helluntaiseurakunnan kanssa ja yhteistyön tiivistämisestä romanien kanssa. Järjestetään tapahtumia eri-ikäisten ja erilaisissa elämäntilanteissa elävien romanitaustaisten henkilöiden tavoittamiseksi, kuulemiseksi ja toiminnan kehittämiseksi. Kehitetään romanityöryhmän kokoontumisista tiedottamista yhdenmukaistamalla käytäntöjä muiden kaupungin toimielinten kanssa. Laadittiin suunnitelma tavoitteiden toteutumiseksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |