RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 21.08.2023/Pykälä 190
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Avustushakemus kynttilälyhtyjen hankkimista varten
Kaupunginhallitus 21.08.2023 § 190
40/02.05.01.02/2023
Talousjohtaja: Valtimon Reserviupseerit ry hakee kaupungilta 2000 euron suuruista avustusta kynttilälyhtyjen hankkimiseksi Valtimon sankarihaudoille.
Sankariristejä on Valtimolla 98 ja lyhtyjen hankkiminen ristien eteen maksaa noin 4000 euroa. Valtimon Reserviupseerit ry tekee hankkeessa yhteistyötä Lions Club Valtimo ry:n kanssa. Nurmeksen evankelisluterilainen seurakunta on keväällä 2023 myöntänyt lyhtyjen hankkimista varten 2000 euron avustuksen.
Nurmeksen reserviupseerit ry on hankkinut lyhdyt Nurmeksen sankari- ja asevelihaudoille vuonna 2016. Tuolloin kaupunki on avustanut hankintaa 2000 eurolla.
Sankariristeille sytytetään kynttilät itsenäisyyspäivänä ja jouluaattona.
Valtimon Reserviupseerit ry ja Lions Club Valtimo ry sitoutuvat pystyttämään ja poistamaan lyhdyt seurakunnan kanssa tehtävän sopimuksen mukaisesti sekä huolehtimaan kynttilöiden sytyttämisestä.
Kaupunginjohtaja: Kaupunginhallitus päättää myöntää seuraavan avustuksen kustannuspaikalta 1410, tilltä 4740:
Valtimon Reserviupseerit ry 2000 €
Kaupunginhallitus edellyttää avustuksensaajalta lyhyttä kirjallista raporttia avustuksen käytöstä.
Kaupunginhallitus: Ehdotus hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että tämän asian käsittelyssä kuultiin asiantuntijana talousjohtaja Salla Ovaskaista.
Merkittiin pöytäkirjaan, että kaupunginhallituksen jäsen Arto Siira poistui kokouksesta esteellisenä (osallisuusjäävi) tämän asian käsittelyn ajaksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |