RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteistyötoimikunta
Pöytäkirja 25.09.2023/Pykälä 41
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Aktiivisen tuen toimintamalli
Yhteistyötoimikunta 25.09.2023 § 41
335/01.04.01.01/2023
Työsuojelupäällikkö: Nurmeksen kaupungin henkilöstöjaosto on kokouksessaan 21.12.2011 § 47 hyväksynyt Aktiivisen tuen toimintamallin. Nurmeksen kaupungin johtoryhmä on palaverissaan käsitellyt ja hyväksynyt toimintamallin 18.9.2023. Aktiivisen tuen toimintamalli on päivitetty vastaamaan nykytilannetta.
Mallin tavoitteena on edistää työhyvinvointia tukemalla työntekijöiden työssäjaksamista silloin, kun työkyky on heikentynyt tai työ ei muista syistä suju. Periaatteena taustalla on ajatus, että mitä varhaisemmassa vaiheessa työkykyongelmiin reagoidaan, sitä helpompaa on ratkaisujen löytäminen.
Toimintamalli opastaa erityisesti esihenkilöä mutta myös työntekijää toimimaan erilaisissa työkyvyn haasteisiin liittyvissä tilanteissa ja madaltaa kynnystä ottaa asioita puheeksi. Sen tarkoituksena on auttaa esihenkilöä tunnistamaan työntekijän työkykyriskejä ja työkyvyn heikkenemisen merkkejä jo varhaisessa vaiheessa, ottamaan asioita puheeksi työntekijän kanssa ja toimimaan suunnitelmallisesti ratkaisukeinojen löytämiseksi. Työntekijällä itsellään on aktiivinen rooli ja päävastuu oman työkykynsä edistämisessä ja ylläpitämisessä.
Liitteenä päivitetty Aktiivisen tuen toimintamalli.
Työsuojelupäällikkö: Yhteistyötoimikunta esittää henkilöstöjaostolle, että se hyväksyy liitteenä olevan päivitetyn aktiivisen tuen toimintamallin.
Yhteistyötoimikunta: Ehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |